ensitavoite

ensitavoite

torstai 15. toukokuuta 2014

Tarvitaan kompassi! (ja muita mietteitä)

Kummallinen päivä. Salilla kävin vasta kahdentoista jälkeen, Jo pelkästään se oli tosi kummallista. Treeni sujui maireasti, vaikka sähelsinkin siinä samalla kameran kanssa. Olen siis nähnyt Jeritan ottavan kesken treenin otoksia ja innostuin siitä että joo, toihan vois olla ihan hyvä juttu, kun siinä tehdessähän se lihas kivasti näkyy.
Nojoo, se ei ihan toiminut. tässä todistusaineistoa:
HAHAHAAA, mua niin nauratti kun yritin saada järkeviä treenikuvia. :D Pitää kehittää jotain parempaa seukki kerralla. Ongelma on vaan siinä, että näiden johdosta treeni vähän venyy.
Latasin siis jonkun Applen timercamera tms sovelluksen luuriin, että saisin treeninaikaisiakin kuvia, mutta nämä nähtyäni en ole vielä kauhean vakuuttunut siitä, kannattaako mun jatkaa tätä filmaamista. :D
No mutta treeni sujui ja hämmentävästi olin näkevinäni VASEMMALLA olkapäässäni pumpin kesken kaiken kun punnersin vipareita eteen. *silmätkierio*

Mies, joka meillä asuu, on yrittänyt opettaa mulle ojentajan pullistelua. Puolivalkkukin on sen lähes kädestäpitäen näyttänyt, mutta mä en vaan osaa. Toki syy voi olla myös se, ettei sitä ojentajaa kauheesti oo. XD
Tässä muutamia(kymmeniä) otoksia, joita otin miehelle, joka meillä asuu. Et mulla niinku olis jos osaisin..
No, ei sitä häävisti ole. Sitten vaan yritin hakea hyvää valoa, koska en osaa olkapäitäkään esitellä, niin kuhan nyt yritin pullistella..
Semmosia juttuja!

Tänään olen syönyt tosi siististi, joten oliha mun _ihan_pakko syödä jäätelöä eikö niin? isot lähti iskälään tänään ja vauva nukkuu ja mies joka meillä asuu (ja joka on syypää myös siihen jäätelöön siellä pakkasessa) on töissä, joten yksin kun oon, niin mitäpä sitä muuta ku blogia ja kahvia ja jäätölöö.
Mun frendi väittää että mun silmät voi jäädä tommosiksi.
Liekkö tuo olis kauhian huono asia. XD
Nii siis ne ruokajutut.
Toi jälkimmäinen oli semmonen "mitä kaapista löytyy no ei mitään jaa teenpä tämmöstä mössöä"-annos. Lapset reippaina "tääon äiti tosi hyvää" vaikka lautasille jäi.. Ongelma syntyi siitä, että lihat, jotka otin pakkasesta, olivat sitten sulaneina ihan ruskeita ja näin ollen en niitä kehannu laittaa. Emmätiä onko sillä jotai väliä mut jotenki olis fiilis että jos nauta on ruskeaa raakana, ei sitä kannattas syyä.
No, ongelma. Mulla ei ollu oikeen siis MITÄÄN. jasmiiniriisiä, kasvissuikaleita ja herneitä pakasteesta ja tonnikalaa. HAHA, söin kyllä iteki vaikka oli kylä sellasta shittiä ku olla ja pääsee. XD

Huomenna se alkaa. Mun personaaliraineri-koulutus. Jännättää. Paperit ja kynät ja pensselit ja releet. No, ulko- ja sisäliikuntavaatteet pitää olla, sykemittarikin olis hyvä olla mutta omastani on patteri slut enkä sitten saa siihen uutta patteria tähän hätään. sieltä saa kuitenkin kuulemma lainattua.
Eväät. Pitäs varmaa ottaa just jotai mikrolättyroiskeläppää ja suklaata ja karkkia hirveesti evääksi. XD
Jännää. Tuun sitte illalla kertomaan kuulumisia jos jaksan, ehkä en, ja se lauantaikin on yhtä huisketta joten voip olla että sunnuntaille mennee että pääsen kertomaan tunnelmia.


Ihan muihin asioihin. Oon tässä miettinyt että tarvitsisin suunnitelman. Semmosen tähtäimen, mitä kohti mennä. Nyt mää haahuilen. Nyt kun mulla olis tavallaan se visio että joo, nyt mää pystyn tähän ja katon ittiä ulukopuolelta, ni mä tarviin jonkun tavoitteen, jota kohti edetä (mä en kestä mitää abstraktia "haluun olla kuuma/sporttinen/kuuma/sporttinen/jaadijaa"-löpinöitä, ne ei toimi mulle kun niissä ei ole mitään selkeyttä). Mun pitäs ottaa joku "kesäksi kuntoon"-broggis muttakun se "kunto" on tavallaan niin hiton hämmentävä sana. Ja siis matka sais kestääkin kauemmin kuin kesään, kun se on jo niinku tavallaan täällä. :D Toki päämäärän pitäs olla semmonen ylläpidettävissä oleva, joten tämmöset kisahommat ei mulle niinku toimi. Pitää pohtia ihan kunnolla näitä juttuja, että mille sitä alakas näin vanhoilla päivillään. Olis mukavampi ehkä ollakin, kun ei tarttis haahuilla ja miettiä.
Rasva sais tiristä ja lihas kasvaa, se ei oikein oo mahollinen yhtälö mutta jotaki semmosta kumminki. :)
Kyllä tämä tästä selkiytyy, uskoisin näin.
Nyt mennään kuitenkin kohti ammattia, ihan ensimmäistäni. Mähän oon siis vaan YO ja kova ollu aina tekemään vaan töitä.

No mutta toverit, nyt mä jään pähkäilemään huomista, keittelen uudet kahvit ja taidan vähän venytellä.
Ja pohtia myös sitä suuntaa. Tarttisin kompassin. Ei niinkun sanan varsinaisessa merkityksessä mutta kuvaannollisesti.
Kauheesti kaikkea jännää tässä, elämästä tuli yhtäkkiä taas jännittävää ja kiinnostavaa eikä vaan paikallaan pysyvää kotiäitiyttä.
Mikä sekin on kivaa, tietysti.
Mut silti.
Mun elämä. <3 just nyt <3

Ps: mun paino keikkuu siinä 65-67- haarukassa söin mitä hyvänsä. Tai olin syömättä.

1 kommentti:

  1. Hauskaa koulutusta :) vinkki vitonen kuviin: ota videota ja sitten otat siitä videon pysäytyskuvasta screen shotin :)
    Sullahan on jo tavoite ja sitä kohden vaan reenailet, kunto tulee sitten siinä "sivussa" Etkä sää mikään vanha oo, ja juotko sää kahvia viel illallakin? Mun pitää lopettaa sen litkiminen viim klo 17 muuten ei tuu uni.

    VastaaPoista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!