ensitavoite

ensitavoite

tiistai 7. huhtikuuta 2015

juoksusta, sykemittarisuosituspyyntöjä ja pömppövatsaa

Pääsiäinen juhlittu, ja niin on myös SYÖTY. On se kummaa hommaa miten sitä sitte syö päin seiniä, vaikka tietää mitä se tuo tullessaan. Ei pelkkää henkistä morkkista vaan myös selkeää fyysistä tuskaa.
tässä siis ihan todistusaineistoa siitä, miltä vatsani näytti, kun olin pari päivää syönyt yhden lämpimän ruuan päivässä ja muut päivän "ateriat" olivat suklaamuna, suklaakeksi, näkkileipä-osastoa.

Ei sitä edes hoksaa, miten tavallaan hyvin sitä kuitenkin syö arjessa, vaikkei edes nipota niin hirviästi. Ainakin se, mikä selkeimmin kävi ilmi nyt pääsiäislomalla, oli se, että mä syön useita kertoja päivässä niin sanotun täysipainoisen aterian. aamiaisen, välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ai että miten kroppa kiittää.


Olen nyt ollut juomatta sitä hiilihappoa varmaan pari kk, ja se on kans semmonen asia, minkä olemassa olon huomaan. Juon enemmän vettä (plussaa), vatsa ei turvota niin pahasti (plussaa) kun suolistoon ei kerry ilmaa (pieruja) ja fiilis on muutenkin jotenkin selittämättömällä tavalla "parempi." Välillä tulee tilanteita, joissa normaalisti on juonut sen zero kolan, niissä sitten häkeltyy vähän että niin joo.. Mutta kaikkeen tottuu ja tähän on jo tottunut. Hiilihappoa ei ees tee mieli enää, vaikka oon aatellu että se on semmoinen asia josta on vaikea luopua, ei vain kolasta vaan koko hiilihaposta. tarkoitus ei ollut olla ilman hiilihappoa, tarkotus oli olla ilman zeroa. Se tuli kuitenkin vähän niinkuin itsestään, kun en juo muita limsoja ja vissyäkin tosi harvoin.
Nyt lomalla maistoin alkoholitonta olutta yhden kulauksen, ja se tuntui NIIIIN hapokkaalta että melkein sattui suussa.

Outoa.

Normisti mun arki näyttää vähän tältä:

Jos ei syömisiä oteta lukuun, niin lomailut meni ihan nappiin. Kävin lasten ja siskon kans lastenteatterissa, shoppailtiin ja saunottiin, oltiin. Kahvakuulat unohtu kotiin mutta ei me niillä varmaan mitään olis tehtykään.



Kävin eilen reenaamassa. Oli tässä pari vkoa taukoa, Siis OIKEESTI, kun on tää aikataulutus vähän kaaoottista välillä. Olen sitäkin miettinyt, että pitää lopettaa ajattelutapa, jossa mietin olevani kiireinen kokoajan. En ole. Elän ihan tavallista arkea, jossa nyt sattuu olemaan iltapäivisin ja iltaisin vain yksi ihminen kolmen lapsen kanssa. Toki se asettaa omat haasteensa moniin asioihin, mutta ei se ole mahdotonta, eikä vaikeaa. Ei edes ankeaa. Aloitin työt lokakuussa, nyt on mennyt puoli vuotta, ja homma alkaa löytää uomaansa. On se toki oma hommansa keksiä sinne väliin niitä omia treeniaikoja, mutta ei se mahdotonta ole.
Aikataulutuksenkin vuoksi, mutta myös oman kiinnostuksen noustettua päätään, olen myös vakavissani harkinnut juoksun aloittamista. Viimeksi kun sitä taas vähän yritin, homma kaatui siihen, että treenasin 4krt/vkossa salilla säännöllisesti ja kurinalaisesti. Ja koska salitreeni oli kaiken edellä, Juoksun, joka kipeytti jalat päiviksi, oli vaikea löytää paikkaansa.
Salitreeni on edelleenkin mulle ykkönen, aina. Mutta koska elämä on mitä on, on pakko priorisoida. Kun mulla ei ole lastenhoitajaa, en pääse töiden jälkeen. Plus, en myöskään kauheen innokkaasti olisi ensin 8h töissä ja sen jälkeen pari h salihommissa.
Munsta on ihan kiva nähdä mun lapsia muulloinkin kuin nukkumassa.

Tää on vaivannut mua aika paljon, koska tietysti tunnen stressiä siitä, etten pääse reenaamaan niin paljon kuin haluaisin.
Juoksuhommia voisin harjoittaa silloin, kun salille pääsy tarkoittaisi aamu viittä tai ilta ysiä (ja aamulla aikasin töihin..) . Juoksemaan voisin pyrähtää kun mies joka meillä asuu, pyyhältää kotia töistä.

Niin, olen siis pohtinut ja pähkäillyt, mitä asian kanssa voisin tehdä. Meillä on kotona pumppitankoa, kahvakuulaa ja käsipainoa. Muutama juttu vielä, ja mä saan niillä tehtyä ihan hyvän treeniin tosa pihalla. En niin hyvää kuin saliolosuhteissa, mutta reenin kumminkin. Ja näissä "elämän ruuhkavuosissa" sekin on jo paljon. Meidän piha on mäessä, joten askelkyykkäystä tangon kanssa on ihan hyväkin tehdä.

Oon aina vaahdonnut että aina on aikaa ja mahdollisuuksia treenille, kun vain etsii. Nyt mun on aika osoittaa että se todella pitää paikkaansa, silloinkin, kun on yksin lasten kanssa ja ei pääse salille.

Lyhykäisyydessään ajatuksissa olisi siis PHA-tyyppinen treeni (ei ole mikään uusi juttu, kehitetty joskus kuuskytäluvulla). Tai no, korttelin ympäri juoksu (tässä ajattelin ottaa nuorimman vaunuun ja kipittää vaikka hänen kanssaan tuon pienen pyrähdyksen jos isommat eivät ole kotona pihalla hänen kanssaan sitä aikaa), kahvakuulaheilautuksia tms ja askelkyykkyä, vois ottaa mukaan myös kulmasoutua tangolla ym ym ym. Punnertaa, tehdä istumaannousuja etc.

Vain taivas on rajana. Ilmoitan, milloin tätä eka kertaa testaan ja katotaan miten meni. Oon aina ollu vähän huono jumppaamaan olkkarissa, mutta tää ei oo ihan sama juttu kuitenkaan.


Niin, olin eilen siis salilla. Juoksu, tuo mörkö, on kummitellut päässäni nyt jo tosi kauan taas. Sykemittarini on siis rikki, ja uutta ei ole tullu vielä hommattua. haluaisin simppelin (nätin) ja kohtuuhintaisen Polarin. Vinkatkaa mitä käytätte ja miksi ja hinta, koska tää on mulle viidakko josta en ymmärrä mitään. En haluu maksaa sykemittarista, jossa on jääkaappi ja jolla voi lentää ja joka pesee pyykit, koska en tartte sellasta. Tarviin peruskivan, joka näyttää sykkeet, ajan, matkan(?), ja kalorit ja niiden jaon. Saa se näyttää muutakin, mutta oon tosi huono vertailemaan ja ettimään ja tutkimaan kun en ees tiiä mitä tarttisin. :D
Eli kehukaa omianne. Suunnon mittaarit mä nyt kuitenkin poistin päältä, koska oon tosi huono teknisten vehkeitten kanssa ja polar on tuttu kuitenkin käytännössä.

Takaisin treeniin.

Hyppäsin matolle ja jolokottelin kymmenen minuuttia siinä ja sitte lähti!

Ensimmäiset juoksuminuutit olivat ihan hirveitä. Siis oikeesti ihan hemmetin kaameita. Se on niin tahmeeta että pittää tosissaan purra hammasta että et perkele nyt luovuta!
No en luovuttanu, vaikka tahkoomista se oli. Hiki virtasi ja sykkeistä ollu mitään hajua tietenkään. Ja kun olis nii niin tärkiää veivaa sillä PeeKoo-alueella.

Jossain vaiheessa se helppas, ja vaikka se tottakai on raskasta näin vihreälle, niin kyllä se ihan ok meni. 20 min juoksin, ja olis voinu enemmänkin, jos olis vaan tullu salille juokseen.

Treenissä itsessään päätin tehdä vaan kivoja juttuja. No, salitreeni on kaiken kaikkiaan kivaa aina, mutta kumminkin.
Olkapäille pikkupainoilla monta liikettä pitkiä sarjoja ja hitailla toistoilla lyhyillä palautuksilla, rinnalle ristikkäistaljaa samalla idealla ja ojentajille kans kaikkee kivaa ja haukkariaki vähä niin ja kulmasoutua. Siis pitkää sarjaa lyhyillä palautuksilla. Olipas ihan huippukivaa.
Loppuun vielä rainbow'ta ja kahvakuulaa, hitsi vieköön että mä olin ihan endorfiinitaivaassa kun lähin!!!
En muista koska mulla olis ollu samanlainen fiilis.
Onnistuneen treenin jälkeen on tottakai aina hyvä mieli ja fiilis katossa, mutta nyt se oli jotenkin erilainen. Teki mieli melkee hypellä (jos olis ollu voimaa enää hyppiä) ilosta.

En tiijä, liittykö se siihen juoksemiseen vai mihin, mutta ah mikä OLO!!!

Juoksua tulee kyllä jatkossakin kokeiltua, ehkä mä saan vielä sen mun juoksuhomman kulkemaan. :D

Oon myös lukenut kirjallisuutta.
Tässä pari hyvää lainia.

Rasva palaa aina.

Mitäpä siihen lisäämään.





P.S: kiitos kaikille kommenteille, on kiva että suurinosa ihmisistä on sitä mieltä että äidin treenaaminen on ihan ok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!