ensitavoite

ensitavoite

lauantai 27. kesäkuuta 2015

kuukausien hiljaiselo eikä siltikään mitään asiaa

Phuuh.
Taitaa alkaa olla aika sulkea koko blogi, kun ei tästä tunnu tulevan oikein mitään. Kovasti mietin ja ajattelen kirjoittelevani, sitten se aina jää oikean elämän jalkoihin, ja sen jälkeen taas kelaan että no, onko mulla oikeastaan enää edes asiaa, kerrottavaa tai ketään, kelle kertoa.

Nyt mulla kuitenkin vähän on kerrottavaa niin kerron.

Juoksin 10km ajassa 1h10min. Reenasin viis viikkoo ja sain juostua. Uskomatonta mutta minä jopa hieman tykästyin lajiin.
Kuitenkin, tuon Ideaparkijuoksun jälkeen homma on vähän jäänyt. Sillon tällön tulee juostua mutta tosi vähän. Enempi toi punttimaailma mua vaan vie. Siitä on kuviakin.

Eli olen elänyt ihan tavallista elämää, käyden töissä, syöden (huonosti) , treenaten ja eläen arkea perheen kanssa.


Joku aika sitten havahduin siihen, että mun paino nousi pari kiloa. Ei siis mitenkään hälyttävästi eikä mitään paniikkia ollut ilmassa (muutakuin ehkä vähän) mutta aloin pohtia sitä, kuinka huonosti syön. Rakastan napostella vähän väliä jotain, eikä tilannetta auta se, että mies joka meillä asuu on hulluna herkkuihin. Mun työ on seisomista 8h päivässä. ei siinä kauheesti kuluta. Ja jos syö pitkin päivää patukkaa ja raakasuklaata ja treenaa 2-4krt vkossa epäsäännöllisesti ja suunnittelemattomasti, ei siitä oikein mitään tule.

Toisaalta en kauheasti jaksa miettiä ulkonäköasioita enää. Jotenkin olen päässyt siihen mukavuuspisteeseen että joo, mun elämä on tälläistä ja musta on kiva reenaa ym mutta ehkä mun ei tarvi olla kuikelo, kireä, you name it.
Toisaalta se kiehtois kauheasti.

Kun en tästä enää nuorenekaan.

Oon myös tosi hyvä noudattamaan ohjeita, jos ne on jonkun muun laatimat kuin omat. En ole koskaan ollut nettivalmennuksissa(enkä itseasiassa nytkään) , ja suuresti fanittamani Jessica tuuttasi sopivaan saumaan ilmoille infon nettivalmennuksesta. Tai no, ei se ole nettivalmennus. Siihen kuuluu treeniohjelma ja ruokavalio, ei siis mitään raportointia tai kyselytuntia.
Sopii mulle! Laittelin pari vkoa sitten Jessicalle säpoa että I'm In ja siitä se lähti.
Makso hassut muutamat kympit ja ohjeet tuli sähköisesti. Ajatuksena mulla olisi saada siis tiristettyä rasvaa muutama kilo, etenkin tosta mun ikiongelmasta mahasta ja lantiolta. Toki nyt kun takana on kohta kuusi PÄIVÄÄ kärvistelyä, alan pohtia, onko tässä taaskaan mitään järkeä.

Toisaalta se, että treenit on suunnitelmalliset, auttaa mua tosi paljon, ja naurattaa nyt kun on 4jakoinen että miten musta tuntu puoltoista vuotta sitten että reenaan kokoajan, kun oli nelijakonen, ja nyt musta tuntuu tosi löysälle? :D
Ruokavalio ei sisällä gluteenia eikä maitotuotteita, mutta oon mä kahvia juonu maidolla. Toki juon kahvia huomattavasti vähemmän (arkena ) kuin aiemmin.

Viikolla kaikki meni suht ok. Mutta nyt viikonloppuna huomaan, kuinka hemmetin kiinni olemme niissä perus rutiineissamme jotka liittyvät syömiseen.
Meillä on tapana mussutella jotain hyvää iltaisin sohvalla, kun kaikki lapset nukkuu. Se on meidän yhteinen aika, ja sitä on tehty aina. Jotenkin siitä on taas hirveen vaikea päästä pois ajatuksellisesti. Ei mun tee ees mieli, kyse on enemmän siitä että se on kivaa.
mä tykkään syödä, ja mun ongelma on se, että mä haluaisin nauttia ruuasta. Nyt mä vaan mätän riisit ja jauhelihat ja perunat ja vihreet pavut ja munat kitaani, koska niin täytyy tehdä.

Tämän vuoksi minusta ei olisi koskaan huipputason bodaajaksi koska mä tykkään leipoa, mä tykkään syyä tattarileipää, mä tykkään syyä rahkaaki, mä tykkään syyä pähkinöitä, mulpereita, marjoja, spirulinaa, ketsuppia, raakasuklaata, lohta, ite tehtyä hernekeittoa, porkkanoita, punajuuria, ananasta…
Ei ruuan tarvitse olla mulle siis vaan rasvaa ja sokeria, mutta mä tykkään siitä että ruoka on hyvää ja muutakin kuin polttoainetta. Tää on mun suurin ongelma.

Meille tuli kauppaan tällä viikolla WheyHeyt. Siis ne proteiinijäätelöt, tiedättekös?
Voi LUOJA, mies joka meillä asuu on maistanu nyt kolmea ja mä siis kans lusikalliset kaikkia että tiijän miltä maistuu aj voi tsiisös että ne on hyviä. Ja niitäkään en voi syyä.
Enkä pehmistä rösseleillä.

Onneksi täällä on kesä sellainen että pipo päässä saa kulukia ni vielä ei niin haittaa. Mut mitä kuukauden päästä, kun söisin mansikoita ja herneitä yllin kyllin?
En syö.

Mä en liho muodottomaksi, koska mä olen mä. Mutta mä tykkään ehkä kuitenkin elää löysemmin. Miksi mä sitten aina palaan tähän samaan uudelleen ja uudelleen?

En tiedä.
Joka päivä mä kuitenkin olen tosi tyytyväinen itseeni että jes jes taas meni yks päivä. Mutta eihän se niinkään voi olla?
Voi olla että kyse on nyt alkukangertelusta ja kun tuloksia alkaa tulla, on tää helpompaa. Eikä mulla mitään vaikeuksia sen suuremmin oo ollu kuin vasta nyt viikonloppuna, kun ollaan molemmat vapailla pari päivää samaan aikaan. Tajuan vaan kuinka iso asia se eväs mulle on. Ja mitä kaikkea se tarkoittaa, muutakin kuin sitä että pysyn hengissä.

Toki mulla on iltapalakalkkunoille vaihtoehtona vähän puddea. Tein eilen yhen satsin ja tälle illalle toisen. Syön sen kohta, kun oon saanu tän kirjoitettua. Se on pelastanu kyllä paljon.

Toisaalta, kun meen salille, tajuan kuinka jees mun ruoka on. Että tätä vartenhan mä syön "kurinalaisesti."

Hullua tämä elämä.


Tänään otin kuvaa selästä. Masennuin (no en mut vähän olin leuka lattiassa) kun tajusin että ei hitto, mulla ei oo tapahtunu selässä(kään) MITÄÄN kehitystä vuoteen. VUOTEEN. Ehkä siis tää järjestelmällinen nelijakoinen treenihjelma ja syöminen ovat ihan hyviä juttuja.

Kuitenkin.


Mulla alkaa loma 10.7. Ajattelin että sillon pidän semmosen vapaan syönnin päivän. Isommat lapset tulee tuolloin isältään kesälomalta, ja voisin syödä herkkuja. Saa nähä, tekeekö sit vielä mieli.

AV täyttää 2 sillon, kun oon tehny tätä 2kk.

Ihan käsittämätöntä. Mulla on ollut kohta tää blogi kaksi vuotta. Alussa tämä oli mulle tosi iso henkireikä ja sain tätä kautta muutaman tosi kivan frendin ja luottotyypin joille sain puhua mun läskeistä ja salihommista muuallakin kuin näissä blogien kommenttikentissä.
Välillä on haikea fiilis. Tuolloin reenasin Classicilla, salilla jonne mulla on kokoajan ikävä. En vaan tiijä miten siellä kävisin. Olen harkinnut jo varmaan kolme kuukautta että ostaisin kymppikortin sinne ja kävisin aina kun pääsisin. Esim jalkareenien veivaaminen siellä on ihan huippua. Plus siellä on paremmat alataljat kuin nykyisellä salillani. plus plus plus.
Toisaalta nykyisellä salillani olen tullut vallan tutuiksi niin monien kanssa että hassua se olisi sieltäkään lähteä. Ja se on niin HELPPO, kun työmatkan varrella voin käydä jumpalla, on lähellä kotia ja ja ja.
Mut silti mä kuljen mun Classic-huppari päällä, seuraan facessa niiden tapahtumia ja haaveilen että vielä mä palaan.

Muutenkin on haikeeta. Elämä on muuttunut niin paljon vuodessa. kahdessa. Rakastan mun elämää, oikeesti. Vaikka välillä onkin kiire ja hässäkkää ja vatulointia ja kähinää ja väsyttää ja ja ja. Silti mun elämä on pääpiirteittäin ja pientä hiomista vaille just sellasta mistä tykkään.

Musta tulee myös vanha. Sitäkin oon miettiny.

Nymmää lopetan ja syän sen mun puddingin. MUMS!

yritän pitää teidät ajan tasalla tässä mun tuskaisessa projektissani, mikäli se enää ketään kiinnostaa. PUS!