Välillä ollaan negatiivisiakin. saahan välillä olla?

KUKKUU!
Niin, mää kävin keskiviikkona tekemässä olka-ojentaja-treenin ja ihan hyvin se meni vaikkei niin nappiin ku viime viikolla. Voi liittyy ihan omiin fiiliksiinkin.
Oon ollu aika down tän mun broggiksen suhteen nyt jo usiamman päivän ja jotenki tänään sitten semmone mutihuipentuma koettiin ku aamulla vaaka näytti 72,2kg, eli 400g enempi ku eilen. AINAHAN se on enempi lepopäivien jälkeen, mut SILTI mä sain tänään ihan kilarit siitä ja vitutti ihan huolella koko selkätreeninki ajan.
Oikeastaan koko päivän on ottanu kupoliin.
ai mikä?
No KAIKKI.
Tungen ton riisin oikeesti jonkun hanuriin. En kestä sitä enää YYYYHTÄÄN ja en vaan käsitä miten joku jaksaa vetää sitä monta kuukautta. tai vuotta. Päivästä toiseen, ateriasta toiseen.
Oon ollu jotenki joulun jälkee iha lukossa ton ruuan kanssa. Tympii ihan jumalattomasti kaikki muu paitsi kana. Jotenki kaipaisin niin hirveästi vaihtelua, vaikka ymmärrän kyllä että lauhtumisen ja lihasten kasvun kannalta ruokavalion on pidettävä sisällään omptimaalinen määrä makroravinteita. plaah!
Enkä mä edes tarkoita että haluaisin mättää pitsaa, vaan siis mä tykkäisin ihan hulluna syyä vaikka SALAATTIA lounaaksi. siis lehtiä ja jotain lihaa. ääh. siemeniä. Ananasrenkaita, hedelmiä, itse tehtyä leipää. porkkanaa. JOTAIN.
Oon siis jotenki jumissa. jossain syvänteessä. Sit mulla on vielä semmoinen ongelma, että jos mulla ei vaan putoo, niin jätän syömättä. En siis tee sitä peruslaihduttajan kämmiä, että "mä en haluu riisii ja pinaattii ni oho! määpä korvaan sen näillä hunajamuroilla, pitsalla ja suklaalla." mä vaan jätän syömättä. Että sit ku haarukan mennessä suuhun mulla tulee yrjörefla, niin se vaan loppuu se syöminen.
HUOH.
on tää kans tämmöstä.

Kuvasin eilen hehehheeee pukkarissa kippari-kalle- lookilla. ja ihan turhiakin otoksia. :D

Ja jotta nää mun täydelliset päivät täydellistyisivät entuudestaan, tajusin salilta keskiviikkona poistuessani, että mun laukku on TÄYNNÄ vettä. Mun pullo siis oli huonosti kiinni ja siellä lotisi kaikki;kengät, hanskat, rannekkeet, lompakot, avaimet.. jeij.

Ja koska tää mun ruokahomma kusee (no EI KUSE mutta mun ajatuksissa pissii kovastikin) niin mies, joka meillä asuu, toi mulle iltapalaa:

eli puolikas patukka oli suurinpiirtein mun välipalan tai iltapalan (ai käänt rimemper wits van) sisältö. Söin sen.
Sitte kävin keskiviikkona reippaana koiran kanssa loskassa illalla:

järKYTTÄVÄN kamala keli. Meijän kääpiöpinseri ei ihan hulluna viehättynyt tuosta kelistä. XD

Mutta siis mä tänään juttelin treenin ohessa mun luottotoimittajan (termi lainattu seiskalehdeltä, ei se oikeesti siis mikään toimittaja oo eikä ees mun luottohenkilö mut se on mun ruokapoliisin puoliso) kanssa ja marisin safkoista. Taitaa riisi vaihtua täysjyväpastaan hetkeksi, vituttaa niin armotta.
Kyllä se selkäreeni ihan hyvin meni. Sain avustetussa leuanvedossaki tiputettua vastapainoja taas, jippii! ja meni kaikki perille asti, mutta jotenki noi painot ja safkat vaivaa sielua niin etten oikeen pysty keskittymään mihinkään. Mun ruoka-ongelmiani ei auta se, että mä leivon leipää muille perheenjäsenille ja sitku meillä on karkkia ja sipsiä kokoajan nurkat pullollaan.
Et niinq ihan ei auta nää:

Mutta josko tämä tästä nyt taas.
Ehkä tämä on joku suvantovaihe joka menee ohi. Eihän tavallaan mikään ole muttunut, paino laskee ja ruokaa syödään ja elämä on samanlaista. Silti jotenkin tympii. En edes tiedä miksi. No, joskus saa turhauttaa.
Siinä kun juteltiin tän tuttavan kanssa ruokavalioista ja hän puhui jotain dietillä olostaan niin mua hävetti. Ei siis ne hänen juttunsa tietenkään, vaan siis kelasin että toivottavasti kukaan ei kuuntele ja luule että MINÄ luulisin itsestäni jotakin. Hän kun puhui "kun aletaan muokkaamaan"-termistöä käyttäen.
Voi että, miksi minä annan itseni aina valua tänne samaan itsesäälin ja arvostamattomuuden sukkaani?!
Ihan näytän hyvältä jo. Varsinkin jos otetaan huomioon se, että tästä vatsarepusta on tullu kolme lasta ja viimeisin reipas 4kk sitten.
On vaan viime aikoina taas ollut kauhean yksinäinen olo tämän asian kanssa. Ei meillä kotona mitään häikkää ole ja oon minä aukonu turpaani ruokahaluttomuudestani ja muusta.
Mutta jotenki kaipaisin sitä jotakuta, jonka kanssa voisi PUHUA näistä. Siis jos ei muusta niin hehkuttaa sitä että saa lisää painoja tankoon tai pohtia reenejä tai JOTAKIN AITOA. Nyt paasaan täällä kotona kun ei oikein ole ketään muutakaan kelle kehtaisi turhanpäiväisyyksiään puhua.
On tämä tämmöistä.
Hankala viikko, kertakaikkiaan. Ehkä olisi vaan paras mennä nyt nukkumaan ja aloittaa huomenna kahden lepopäivän putki taas sillä ajatuksessa että kaikki on hyvin, ei mitään hätää, se on matka eikä päämäärä, mikä merkitsee.

Mut niin, joskus näinki päi.