ensitavoite

ensitavoite

maanantai 27. tammikuuta 2014

Suklaanmakuista viikonloppua

No joop, kävi ihan niin etten yhen yhtäkään selfietä saanut viikonloppuna otettua, jos ei oteta lukuun vamma-kuvia joista lisää myöhemmin.
Meillä muutettiin. Siis kolmen kerroksen välillä. Isot lähti iskälään ja met ensin maalattiin yläkerran makkarit ja sitte kannettiin. ja kannettiin. ja kannettiin.
ja tässä on siis vasta murto-osa yläkerran rojuista. Huuh, olihan siinä hommaa ihan omasta eestä. Lauantaina siis kävin sen selkäreenin vetämässä ja vaikka tuntu taas että ei niinku missään tunnu eikä mikkään väsy, ni kappas! niin sitä olikin selkäfläsät kipeinä sunnuntaina! siihen voi liittyä huonekalujen kantelukin, mutta silti. Pääasia, että selässä tuntuu. :D
Eli isommat siirty keskikerrokseen ja met aikuset ja vavva tuonne ylös. Olen saanut siis myös sisustaa. <3 Ruoka, joo. Arvatkaa millä mä oon eläny viikonlopun sekasorron keskellä? ihan kuulkaa lauantaina söin puurot ja prodet ennen treenii ja palkkarit ja sit sen jälkee söinki.. öö.. taisin vetää 100g kanaa pannulla mut loppupäivä menikin sitten ihan kai suklaalla ja leivällä. vissiin hyvä meininki.. Sunnuntai samalla kaavalla. Suklaata ja hopeatoffeeta ja kaksi munaa. joo. ei helvetti, voin kertoo että olo oli niin kamala. Sunnuntaina sitte jossain vaiheessa vaan lysähdin sohvalle että en jaksa enää mitään, mies joka meillä asuu, kantoi lopulta rahkaa ja ties mitä kalkkunaleikettä naaman eteen ku ei enää meikällä tuntunu pääkään toimivan. Kyllä sen huomaa, kun kroppa on tottunut saamaan ruokaa ja sitten se ei saakaan, olo on niin paska ettei mitään jakoja. plaah. painoon se ei vaikuttanu (69,5 aamulla) mutta oloon senkin edestä. Nyt on menty pari viikkoa vähän miten sattuu ja nyt se kyllä on loppu. Sanoin miehelle, joka meillä asuu, että nyt kyllä saa luvan karkkipäivätkin jäädä vähäksi aikaa ja mennään nyt edes sinne 18.2 asti kunnolla loppuun tämä kolmen kk:n periodi ku tuntuu että ihan vedän läskiksi. En tiedä edes miksi vedän tai että miksi en saisi vetää. No, nyt tiedän että ainakin oma olo pysyy parempana kun syö järkevästi. Tänään olen syönyt juuri kuin pitää, mutta mulla on helvetillinen nälkä. Ja iltapalakin on jo puputettu napaan. Josko se tästä. Menis vaikka nukkumaan niin ei nälkä niin kurnis. XD Niin. Mää ottiin selfieitä sen verran, että sain dokumentoitua mun vauriot. Mää siis kaaduin mattoon. Joo, MATTOON. Vetäsin sellaset kiertoliikkeet ettei kukkaan ehtiny sanoo ees kissaa.
Jumankeuta että kävi kipiää. Vedin kyllä sellasta volttia ettei tosikaan.
Mutta nyt on hommat hoidettu ja kaikki kunnossa.

Tänään oli vuorossa rinta-hauis-vatsa ja hyvin kulki. Vessassa oli laitettu kylttiä notta ymmärtää mikä tämä laite on:
kikatutti.
Tänään olen syönyt sievästi. Oikein RIISIÄ:
sit mä oon metsästänyt pojan pipoa. ONKINUT, tarkemmin sanottuna. en saanut sitä.
ja paras tulee tässä. Käytiin poikien, siis OIKEESTI mun jälkeläispoikien, kanssa vähän mualimalla ku meil oli auto. Ostin Niken trikoot. <3 Mustat olis ollu paremmat mut ei ollu mustia.
Ja ei, vatsani ei ole kuvaamisen arvoinen mutta se ei nyt tässä olekaan se juttu vaan nää mun pökät! perseestä ovat aika kamalat, mutta se ei ole housujen vaan pepun itsensä vika. Ehkä on siis aika muokata pyllystä niin hyvä, että se näkyy kaikissa housuissa. :D
Mutta nyt ei vvarmaan tähän hätään muuta. Nyt mennään kurinalaisesti just niinku ohjeet sannoo, mun ruokapollariki tullee viikonloppuna takas ja vähä se saa sydärin ku kuulee miten perseelleen oon kaiken hoitanu. XD

5 kommenttia:

  1. Sitten vaan reippaasti sinne loppuun asti. Mun mielestä siellä mahassa kyllä näkyy kehitystä selkeesti. Itse sitä ehkä näkee vaan ne mitä sieltä pitäs vielä kadottaa :) Mulla on muuten ton tapaset housut myös, niissä on vain levemmän lahkeet ja niissäkin on kaamee perse :) pakko olla housujen vika, pakko.
    ootte aika reippaita kun noin jaksoitte hullutella kotosalla, tulkaa meillekin. terveisin remontti jäi vähän kesken ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, kyllähän tommone synnyttäneen naisen vatsa palautuu ihan ok (siis joillain tietty ei) et siihen nähden kehitystä on tapahtunut. Mutta onhan se.. semmonen. :D siis jos sunki perse näyttää huonolta semmosissa housuissa, on syy pakko olla housujen. (tässä vieläkää oo ostanu niitä BB:n jazzareita vaikka kuumotus tilata on jo ylimaallisen iso. :D niissä varmaa perse on hyvä?) ja joo, aina joskus jaksaa. Nyt ei jaksakaa ku vasta syksyllä seukki kerran jotaki remppoja tai muuttoja..

      Poista
    2. BB housuissa perse kuin perse näyttää hyvälle :)

      Poista
  2. Ihana pylly! <3 Ja vatsakin on kaunis!

    VastaaPoista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!