ensitavoite

ensitavoite

maanantai 6. tammikuuta 2014

Pystytsä tekee bar muscle upin?

Hyvää alkanutta viikkoa vaan kaikille.
Voinen kertoa ilosanomaa, nimittäin vaakalukemia:
elikkä viime maanantaista 1200g. Hemmetin hienoa, hyvä MINÄ ITSE! Ja mikä tärkeämpää, se ei kahden lepopäivän jälkeen kuitenkaan ollut ylempänä kuin tavallisesti. Ihme homaa mutta TOIMII ja kelpaa mulle!
Olen syönyt. Hyvin ja mielellään:
Good old chicken sanoi ronnie. Sanoo varmaan vieläkin. Ja syökin sitä varmaan vielä. :D
Välipäivät meni vähän sumussa. Kuumotti salille ja jotenki turhautti. Ihmeesti sain perjantaista uutta boostia kaikkeen treenin saralla.
No, tänään sitten pääsin. Huonojen yöunien jälkeen kruisailin salille rinta-hauis-treeniin. Sali oli ihan pumpattu täyteen, ja mulla meni konseptit ihan sekaisin. Kympin käsipainot oli lattialla ja ajattelin niiden olevan jonkun käytössä joten läppärisarjan jälkeen nappasin tasapenkkiin 12,5kiloiset ja KAPPAS! siinähän ne hienosti meni! Olen ylpeä. Seuraavaksi ongelmia tuotti ristikkäistalja. Meillä on salilla niitä kaksi, mutta toisessa on kilot viiden koogeen välein, ja se tarkoitti tietty sitä että se oli vapaana. Olen siis tehn sitä jollain 16-18 kilolla, ja nyt sitten oltiin perinteisesti ongelman edessä. niitähän mulla aika ajoin piisaa, jos ei muuten niin kehitän niitä. :D
Ensin viistoista per puoli ja kun se meni lämppärimäisesti niin 20 per puoli ja siinä sitä oltiin, sillä sitten tehtiin. :D
Haukkarit perinteisesti kuuluivat samaan settiin, ja kävin sitten peck flyn ollessa varattu, smithissä tekemässä vähän vinopenkkiä, hyvin sekin kulki vaikken ole hetkeen tehnytkään. Peck Fly ja sen jälkeen perusvatsatreenit, jalkojennostot ja helllllllvetinpyörää.
Sitte kotia ja anoppi ja appi olivatkin jo täällä meillä kotosalla vavvavahdeiksi tulleet, ja me kokattiin eväät miehen, joka meillä asuu, kanssa, ja lähdettiin sen duunipaikalle Oulun Easyfitille kasailemaan ties mitä pömpeleitä.
Alla kuvasarjaa tuntien kasaamissessiosta.
Valmista vempelettäkin yritin kokeilla mutta muistatte varmaan.. Ei ihan toimi se leuanvetohomma mulla vielä..
Hehe! Kummallinen vempain. Mies, joka meillä asuu, testasi sitä. Hyvin pysyi pystyssä vaikka ei ollut kiinni vielä lattiassa. Pantiin lappuja ympärille että jengi ei menis törttöilee siihen vielä. Toivottavasti ne tajuaa kuinka perkeleellinen urakkahuonoilla välineillä tommonen on koota että jos hajottavat niin saavat kasata sen vittu ite uudestaan.
Phöh.
No mutta, saatiin kasattua ja mies, joka meillä asuu, on siitä iloinen. Näin vietimme siis laatuaikaa kaksin.. XD
Mutta kyllä se ihan treenistä kävi, voin sanoa.

Kävin nyt illalla kaupassa kun tajusin että omegat on loppu. olin niiiiiiin kiva että kysyin mieheltä, mitä se haluu kaupasta.
Oon ehkä paras vaimo ikinä.

Ja sit ku mä tykkään Jeritasta niin paljon, niin tässä taas tämmööne teksti minkä se oli väsänny. Oon ite miettiny IIIHAN samoja asioita, varsinkin nyt ku ite diettaan raskauskiloja poissa. Että vetäseppä tosiaan joku lentoemo-dieetti. Kaalisoppa. Xtra, nutraa, mitä näitä nyt on. tsiisus. Kammottavaa. Kyllä, kuten Jari Bull Mentula sanoo, kun niiden kilojen eteen on tehty töitä, ni täytyy niiden pysyvästi poissaamiseenki nähtävä vähä enempi vaivaa ku vaa joku parin viikon nesteenpoisto. Hei, MÄ TIEDÄN, mä teen sitä kokoajan. Pudotan fättiä ja pyrin pittää lihakset. joo-o, kovaa hommaa on.
Mutta tärkeintä on pitää mielessä:
Näihin tunnelmiin, huomenna olis sit se legday.... Oh my...!

5 kommenttia:

  1. Aikamoinen vekotin :)
    Ja sullahan rullaa hyvin, mahtavaa :D
    Tosiaan, kun ne on niin hartauella hankittu, niin kyllä siinä tovi mänöö että ne lähteekin. Harmaita hiuksia tulee matkalla, mutta eikös se tuo sitä kokemusta kans.
    Mitäs sieltä herkkuhyllystä miehelle matkaan lähti?

    VastaaPoista
  2. joo, voin kertoo että joka ikinen pirun osa on semmosella peukalonpaksusella ruuvimutterisysteemillä kiinnitetty ihan käsipelillä, kun välineet oli aika huonot.. mies, joka meillä asuu, sai da capo ja jim-patukat, maraboun perussulaan ja sit semmosia joulusuklaita.. hyvä setti näemmä, koska hyvinsyöneeltä tuo näyttää. XD
    ja tack, hiljaa hyvä tulee ja kohta ollaan ekassa välitavotteessa eli kuutosella alkavassa painolukemassa. (mä meen sit kampaajalle, ja vähän mietin uskallanko sen varata synttäripäiväksi kahen viikon päähän maanantaille.. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sinne pian tipahda, jos jää vähän yli niin pyydät kampaajaa leikkaamaan vähän enempi niin lähtee nekin :D
      Kyllä sä oot hyvä vaimo ;)

      Poista
  3. Oi, kun näyttää Easyfitin vempeleet hyvältä, salamyhkäistä kuvamateriaalia! Toi dieettijuttu on niin naulankantaan... Kuukausia ja kuukausia sitä pitää vaan jaksaa ja sitte tulokset voi puhaltaa taivaantuuliin jos löysäilee vaikkapa viikon (meikä kesällä 2013...) Nyt dieettiä takana 7 viikkoa, 3 kg pudonnut paino ja vaatekoko onneksi kiristynyt. Matkaa ois kyl hemmetisti vielä, vähitellen. Tää viikko on palauttelu/lepo... eka sit kesän jälkeen ellei flunssia lasketa. Hyviä treenejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika rennonletkee normaalisti syömisten kanssa. syön mitä tekee mieli ja sit jos näyttää siltä että herkuttelu jää päälle ni himmailen sit vaan. Mulla ei oo mitään sen suurempia tavoitteita kuin hyvinvointi ja hyvä ulkonäkö (XD ) niin eleleskelen tälläi. Nyt on tiukka setti menossa kun pitää raskauskilot saada veke mutta kyllä mäki sit joskus vielä syön karkkia. Suklaata. kaikkea. Aina välillä. Raskauskiloja pudottaessa on niin kiitollista kun sitä putuaa nii palio. :D ei olla vielä siinä "viimeset viis kiloo" mikä on se ikuisuusbroggis. :D
      kiitti tsempeistä, sitä samaa sulle, treeni-iloa!

      Poista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!