ensitavoite

ensitavoite

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Minä-olen-kuntosalivalmentaja

Haluaisin nyt vähän palata edelliseen postaukseen.
Tarkoitukseni ei ollut dissata sitä tosiasiaa, että esimerkiksi syömishäiriöt ja muut ulkonäköpaineista johtuvat pahoinvoinnit ovat tätä päivää ja todellisia ongelmia. Halusin enemmänkin tuoda julki sen, ettei kuntosaliharjoittelu ole yksin syypää siihen, ja että kuntosaliharrastusta voi harjoittaa täysin hyvillä mielin, riippumatta iästä, ruuminrakenteesta, vaakalukemista, kehonkoostumuksesta, sukupuolesta, hiusten väristä, jalkojen länkisäärisyydestä tai mistään muustakaan.


Suututtaa, että saliharjoittelu on automaattisesti joidenkin mielestä pelkästään ulkoisiin seikkoihin nojaavaa, vaikka saliharjoittelu on monipuolista, sopii kelle tahansa, siellä voi keskittyä voimaan, kiinteytymiseen, laihduttamiseen, voimapatin kasvatukseen, liikkuvuuteen, toiminnallisuuteen, vaikka mihin!

Olen siis pahoillani, että tuotin pettymystä osoittamalla olevani ihminen joka ärsyyntyy asioista, joilla ei ole välttämättä totuuspohjaa.
Itsekin treenaan myös voimapatin toivossa, mutta kyllä minä saan paaaaljon isompia kiksejä saliharjoituksen muista tekijöistä, kuin siitä, mitä se mahdollisesti tekee peilikuvalle.
Olen siis saliharjoittelun puolestapuhuja, samaan aikaan hämmästelen monttu auki triathlonisteja, maratoonareita, telinevoimistelijoita, vaikka ketä. Mun mielestä mikään laji (paitsi salitreeni. :P ) ei ole ylivoimaisesti paras tai toista parempi tai huonompi. On lajeja, ja lajiominaisuuksia vahvistavia ja tukevia toimia, ja jokaisen olisi ihanteellisinta löytää se oma laji, oli se zumba tai pumppi tai jooga (haluaisin harrastaa) tai seinäkiipeily tai pyöräily tai mikä ikinä.
Haluaisin jotenkin irroittautua ja irrottaa ihmiset niistä lahkoistaan ja avaamaan silmät että joo, joku voi harrastaa tota ja mä taas tätä, onpa mielenkiintoista kuulla, miten se harjottelee kun mä en harjottele ollenkaan tollee. Siis ei väheksymällä, vaan ymmärtämällä ja uteliaisuudella varustettuna.
On totta, että maailmassa on ortorexiaa ja anorexiaa ja bulimiaa ja vaikka mitä, ja se jos mikä on surullista. Mutta pitää katsoa kolikon toisellekin puolelle, maailmassa on ylipainoisia ja nimenomaan ylipainosta johtuvia sairauksia tosi paljon, sairauksia ja kipuja, joita voitaisiin vähentää jo ihan vaan pienellä määrällä liikuntaa. Esimerkiksi jo pelkästään viidentoista kilon ylipaino kasvattaa riskiä sairastua verenpainetautiin kolminkertaisesti. Ja siinäkin, jo muutamien viikkojen "kuntokuuri" saa paineita alas.
pieniä tekoja, pieniä tekoja ja sitten suuria.


Minulta kysyttiin, miten tulevaa ammattiani ajatellen näitä kärkkäitä ajatuksiani sovellan. Siis tämä oli esitetty paljon kauniimmin, kiitos vielä Armi sinulle rakentavasta ja ihanasti muodostetusta viestistäsi (löydät sen edellisen postauksen alta.) .
Niin, en tiedä. Minulla on tosi kärkkäät ajatukset ja mielipiteet, ja olen monesti miettinyt, millä tavalla reagoin, jos ihmisen "oli ihan pakko syödä keksejä."
Mies, joka meillä asuu, puhuu omista tavoistaan toimia töissä, ja monesti mietin että lehmänhermoinenhan siinä pitää olla. Mies ei kyllä oikeasti ole, eli eiköhän tässä itseläkin kasva hermotus, mikäli edes koskaan tulen työtä tekemään.
Sitähän ei tiedä. Voi olla, etten tule koskaan tekemään tätä työkseni. Kyllä, olen viime päivinä miettinyt myös sitä, että opiskelen tässä niska limassa ja napa jäässä, ja kuitenkin, huomaan että monet koutsaavat ja toimivat, vaikkakin sivutoimisesti, tässä ammatissa, noin vaan, vailla mitään koulutusta, vailla tarpeellista määrää tietoa tai taitoa.
Tulee vähän hölmö olo.
Mutta, palatakseni aiheeseen vielä hetkeksi, toivoisin kaikkien ihmisten löytävän tasapainon sekä peilikuvansa että liikunnan ja ravinnon suhteen. Ja ennenkaikkea, löytäisivät sen tasapainon myös sen kaverin ulkomuodon suhteen. Tai julkisuuden henkilön. Se, ettei kaikilla näy vatsapalikat, on IHAN NORMAALIA. Ylipainoa ei ole normaalia, se, ettei jaksa nousta tuolilta ylös, ei ole normaalia. Se, että syö pelkän omenan päivässä ja muun ajan lipittää kylmää vettä että keho käyttäisi energiaa sen lämmittämiseen, ei ole normaalia. Se, että olkavarren ympäri saa omat sormensa, ei ole normaalia.
Normaalius on toki määre, jota on aika vaikea määrittää. Kuitenkin, sanoisin, että terveellisyys, mukaan sekoitettuna sopivasti epätervettä (karkkipäivä, lasi viiniä, pitseriakäynti, 30 asteen helteessä lenkin väliin jättäminen, jäätelö sillon tällön..) , on tavoiteltava taso. Se, ettei paperit mee heti sekasin jos jää treeni välistä, tai eväspurkit matkasta. Eri asia on sitten kilpailutason ihmiset, oli laji mikä hyvänsä. Sillon kurinalaisuus ja pinnojen seuraaminen on tosi tarpeellista.
Mitä pinnoja kukanenkin sitten seuraa.


Mulle kaikkein, siis tosi kaikkein tärkeintä tässä elämässä ja koutsaamisessa on se, että opettaisin lapsilleni terveet elämäntavat. Sen, että liikunta on normaalia, ei mikään ylivoimainen suorite. Liikuntaa ei tarvitse mennä harjoittamaan paikkaan x, vaan kävelyt, pyöräilyt, hipat, pallopelit ja semmoset olisi kivoja juttuja. Ettei apatisoiduttaisi sisään pelaamaan tietokonepelejä. Niitä meillä ei onneksi kyllä ole joten no worries täällä kotona.
Että rusinat ovat herkkua, ja kuivatut luumut. ettei karkkia tarvi syyä koko pussia karkkipäivänä, vaan riittää muutama herkku.
Että liikunta on kivaa, ja parsa hyvää.
Toistaiseksi olen onnistunut näissä tavoitteissani, ja se on mulle äitinä tosi tärkeetä. Ettei koko rahalla tartte ostaa karkkia, että hesburgerilla käydessä ei tartte majoneeseja ranuihin eikä limpparia juua, ettei tartte vetää joka kerta iiiihan överiksi, vaikka välillä limppariakin saa.
Ne mun kolme murmelia on kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät koutsattavat tässä elämässä.
Mutta tottakai mä toivon, että voisin auttaa mahdollisesti myös apua tarvitsevia. Oli sitten tarve saada lihasta, laihduttaa, saada lisää liikkuvuutta, hakea vaihtelua treeniin, petrata ruuassa..
Onhan näitä.
Fitness on fitnesstä, se on oma urheilumuotonsa. Sitä ei tartte miettiä, kun salin ovista ensimmäistä kertaa astuu. Jos saa kipinän, hienoa, mutta jos haluu treenaa kovaa, sekin on hienoa. Ja jos haluaa treenaa vaan omalla kehon painolla, sekin on hienoa. Mun mielestä liikunta on hienoa, oli laji tai tavoite mikä hyvänsä.

Noin. Tämän enempää en asiaa enää pui, vaan puhun iloisemmista asioista, ja siis tuttuun tapaan, itsestäni, tottakai.


Eilen olkatreeni jäi vähän vajaaksi kun tulikin nopea kotiinlähtö, mutta sain kuitenkin olkapäät hyvin hoidettua, vaikka takikset jäi tekemättä, pystysoutu tekemättä, ojentajat tekemättä ja vatsatkin jäivät välistä.
Tänään selkä, hyvin meni.
Hiki oli, ja ekaa kertaa ikinä mun tassuista löytyi tämmöistä:
täytyy kyllä sanoa että toimii!


Treeni siis kulkee, ei mitenkään ennätyksellisiä rautoja tule nosteltua mutta ei tuo ravintopuolikaan ihan kamalan hyvää ole. Tässä lihaksiani syön vallan. :D :D Nooh, kyllä tämä tästä, koulutuksessa kun käydään läpi kokoajan myös ravintoa ja sen tärkeyttä, nousee puna poskille aina häpeästä kun tietää kuinka hanurilleen omat syömiset ovat.
Nooh, TÄNÄÄN söin tämmöstä:
Sain niin sieluun rauhan kun söin edes yhden "järkevän" ruuan taas tälle päivää.
Kamalaa miten niin typerää safkaa tunkeeki itseensä. Oon toki ollu viime viikot aika napa jäässä noiden kuntosalivalmentaja-kokeiden kanssa, etten oikeesti oo jaksanu miettiä omia syömisiäni yhtikäs yhtään.
Nyt vois sitten taas ehkä keskittyäkin siihen koska:
JEEJEEJEEE!!!! Lauloi eppu normaalikin, ja minä myös, sillä oikeesti, oon ollu niin paskanjäykkänä ja paniikissa näistä tenteistä, näytöistä ja ties mistä härpätipärpätyksistä.
WUOOOH!!!!!!!!
Viime päivät oon näyttäny lähinnä tältä:
ja tältä:
ja

Nyt ei tartte hetkeen ottaa ressiä tenteistä, ihan ens viikolla ei oo seuraava. :D

Mä oon myös leiponu. Mulla oli kaks apukokkia, toinen 6v ja toinen ens vkolla 11kk. Leipomukssista ei ihan tullu sen näköstä mitä suunnittelin, mutta marenkia ja persikkaa välissä, kinuskia kans ja kinuskia päällä. rumia on, mutta kyllä noit muut niitä söi. :D
Mutta, näihin tunnelmiin! nyt on niin sairaan hyvä fiilis että laitan koneen kiinni ja mehustelen vähän tätä kuntosalivalmentaja-titteliäni ennen kuin parin viikon päästä lähetään pt-jaksolle. HUUH!
hyvä mieli, niin hyvä mieli…

3 kommenttia:

  1. Mä tunnen montakin PT:tä jotka eivät voi ymmärtää "että jonkun oli vaan pakko syödä keksejä" :) ja heidän asiakaskunta on muotoutunut sellaiseksi ettei siellä tähän ongelmaan törmää. Sitten tiedän useita jotka PT:nä tekee tosi paljon henkistä valmennusta ja painii juuri ongelmallisen syömisen parissa. Kaikille tekijöille (ja asiakkaille) on ihan varmasti oma paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei Merja, ja kiitos vastauksestasi. On outoa, etten olekaan tähän vastannut sinulle. Kiitos tästä. Minulla on viikonloppuna PT-koulutukseni näyttökokeet ja tentit, ja palasin näihin kuntosalivalmentajaksivalmistumis-mietteisiini tässä loppurutistuksen tuoksinnassa. Näin minäkin asian näen. Jokaiselle on joku omalle itselle sopiva PT, ja jokaiselle ammattitaitoiselle peeteelle löytyy oma asiakaskunta. Näin sen pitää mennäkin. Mukavaa kevättä!

      Poista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!