ensitavoite

ensitavoite

torstai 9. tammikuuta 2014

Naistenpäivän painonnousu on huuhaata!

Hola amigos!
Kello on siis seitsemän ja minä olen jo keittänyt kahvit, punninnut itseni, juonut vettä ja melkein, MELKEIN syönyt kaikki vitamiinit.
Otin myös vessassa itsestäni kuvia aamutuimaan:
Olen ollut muutaman päivän aika flunssainen. Siis ihan perus, ei mitään paniikkia, nenä vuotaa ja semmosta. Mutta nyt on alkanu ihan nielukin oireilla ja posket. Pitääkin tehdä nenähuuhtelu tänään. On taas jäänyt tuon vessaremontin vuoksi kun kaikki kamppeet siis ovat missä sattuu ympäri kämppää. :D Mjooh, enhän minä kyllä flunssassa ole yli vuoteen ollutkaan. Toisaalta, ei tarttis nyt tullakaa mitään mikä rikkoo hyvän reeniputken.
Ja siis se syy miksi mä olen jo hereillä kukkumassa vaikka koko muu talous nukkuu, on se, että menin eilen ajoissa nukkumaan! Siis oikeesti, varmaan kymmeneltä! Toki satuin nukkumaan pikkutöhöttäjän eli vauvan vieressä joten unet eivät todellakaan olleet parasta laatua.
No, JOKA TAPAUKSESSA. Eilen oli siis olka-ojentajapäivä, ja olin taasen kerran onnellinen suoritteestani.
Mahduin myös yhteen omaan reenipaitaani! siis semmoiseen, mitä olen käyttäny KOKOAJAN ennen raskautta. Tuntu hassulle, kun on jo vähän niinku tottunu näihin löysiin setteihin mitä käyttää.
Keskusteltiin eilen sosiaalisessa mediassa selfieistä. Mä alan olla siinä jo aika pro, johtuu pitkälti siitä, että totuin tossa saman peilin edessä ottamaan yhdeksän kuukautta mahakuvia itsestäni. :D menee niin luonnostaan tää.
(ja NYT mä laitan samalla aamupuurot tulille kun istun tässä keittiössä, moment.. )
Nii joo, se vaakalukema!
Hienosti tippuu! Ja tähän väliin täytyy sanoa että ne kuuluisat naistenpäivät, ne Ei vaikuta painoon nostavassa käyrässä, nyt se on todistettu. Taitaa olla niin että naisten höpinät johtuu siitä, että sitä tulee vaan menkkojen aikaan SYÖTYÄ enempi paskaa... ;P
Mut siis oikeesti pitää vissiin se kampaaja soitella itelle.. :D ja ne beebeen jazzarit tilata. :D hiphei hurraa hyvä minä jeejee!
Ah niin, ja kurkatkaas Päiviä miltä voi kans näyttää alitettuaan seitkytkiloa vaa'alla.. WAU!
Olkapäät sai taas osumaa hyvin, kannattaa vissiin tehä niillä ns. pudotussarjoilla kun tuntuu toimivan hyvin. Ainakin siinä jumpan aikana. Ei mulla olkapäät kipeet ole taaskaan mutta sehän on jo tuttua muutenkin.
Ruokailu treenin jälkeen oli vähän niin ja näin. siis SÖIN joo mutta ulkomuoto ei sitte ollukaa mitenkään makia kun kattilan kautte vetelin:
XD
Kuvailin itseäni:
lihaksen kaveria koitin kuvata mutta semmosta se nyt on.
Tommosta.
Selkäläskeistäki koitin kuvaa ottaa mutta ei siellä oikeesti mitään näy, niin annetaanpa niiden kuvien olla. :D Toki mä en edes TIEDÄ miten niitä pitäs kuvata ja jännitellä joten mitäpä näistä.

Tänään on lepoa tiedossa. Taidan viedä rekun vähän pidemmälle kävelylle.
Hyvä fiilis tästä broggiksesta taas.

4 kommenttia:

  1. Kyllähän siellä hyvännäköstä käpälää näyttää kehittyvän :) Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. Mulla naistenpäivät ei nostanut painoa, mutta se pysähtyi muutamaksi päiväksi aina dietillä, mutta siitä se lähti sitten taas laskuun, kuin lehmän häntä :D
    Komppailen Päiviä, hyvä käpälä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullon naistenpäivät kyllä nykyään vähä niinku kokoajan. Satuin synnytyksen jälkeen suostumaan lääkärin ehdottamaan ehkäisykapseliin ja sen jälkeen kun se tuonne käsivarteen tuikattiin, on elo ollu lähinnä yhtä naistenpäivää... :/

      Poista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!