ensitavoite

ensitavoite

tiistai 5. marraskuuta 2013

WOD ja WOYD (ihan ite keksin, hehe)

MOOOOI!
Piti eilen jo tulla koodailemaan mutta kävi sitten niin että otin yhden hopeatoffeen. ja toisen. ja kolmannen. ja sitten lakkasin laskemasta ja otin kaurakeksin, toisen ja kolmannen. Tiedostin sen olevan nälkää, mutta minkäs taas teit. Vähän annoin luvankin, myönnän. Saan ruokavalion 15.11, pyrin syömään ihan omin päinkin nyt hyvin, mutta SIINÄ ruokavaliossa ei todellakaan tule olemaan karkkia, niin että jos vähän höllään nyt välillä, en välitä siitä. se on semmoinen homma sitten että kolme kuukautta mennään sillä ja raportoidaan viikoittain, miten menee. Niin että jos nyt vähä "syö varastoon" (ketä mä huijjaan?) ni mulle aika sama.
Eli kävi vähä niinku näin:

Eilen oli siis uuden ohjelmani eka jako, rinta, hauis ja vatsa. Kävi silleesti, että mulla oli lauantaina rintaolkaojentaja-päivä, ja eilen sitte rintapalat kipiänä. olihan siinä se 48h väliä, mutta otin silti aika kevyesti. tasapenkkiä, ristikkäistaljaa, pec flyta, hammeria taljassa haboille, samoin tangolla taljassa. Tein molemmat pudotuksina.
Sitte loppuun vielä vatsoja. Ohjelmasta poiketen tein semmosella vatsalaitteella joka meille on just salille tullut. Kiekkoja tankoon ja istumaan, siinä sitte vatsalihakset tekee töitä ja se näkyy siten, että jalat ja ylävartalo lähenevät toisiaan. Tein siis sitä, sitten roomalaisessa vartalonkiertoja vitosen kiekon kanssa ja muutamat jalkojennostot. Aika lepsuillen, tai no, habat pysty tekee täysillä ja vatsat mutta rinta oli kyllä iha vaa palauttelua.

Tänään aloitin päiväni väsyneenä ja ärtyisänä, niskat ovat olleet jo varmaan viikon ihan niks naks jumissa ja kipeät, onneksi ei ole vielä pääkivuksi asti rienaantunut tuokaan.Hierojalle pitäs päästä mutta tuo varallisuus on nyt sitä luokkaa etten ihan herkästi pistä viittäkymppiä hierontaan. Hyväänkään.
Vaikka pitäs. Toisaalta, pistinhän mä ravintovalmennukseenkin rahaa. Ja aloitan sen PT-koulun, seki maksaa. Eikö olisi järkevää sijoittaa itseensä ja kehonsa hyvinvointiin myös tällä alueella, kun sitä muutenkin yrittää itsestään ja kehostaan huolta pitää. En ravaa paareissa enkä osta kauheesti vaatteita(turhaan ainakaan) , kampaajalla käyn ja kulmia värjäytän mut muuten en mielestäni käytä rahaa "kaikkeen turhaan."
Mutta, jos nyt vähän aikaa himmailtais ton hierojan kanssa ku sunnuntaina on SE PÄIVÄ eli miehen, joka meillä asuu, ensimmäinen isänpäivä kolmeenkymmeneenyhdeksään vuoteen, siihenkin on hommailtu hommia.

Söin aamulla rahkaa ja mehukeittoa ja kurvasin salille. Ensimmäisenä ohjelmassa hack-kyykky, mitä en ole oikeasti tehnyt niinku oikeestaan koskaan ohjelmassa. Välillä testannut sitä, mutta pääsääntöisesti hack on mulla ollu aina pannassa. Mulla vihottelee oikea polvi välillä, myt se taas toista viikkoa kiusaa, ja hackissa sen huomas. En uskaltanu laittaa paljon painoja, kun jostain syystä hackissa tehtävä liikerata vihottelee polven kanssa. Toisena oli vuorossa askelkyykky kävellen, heitin mutkatangon niskaan ja siihen vaan 2,5 kiloa painoa ja aloin mennä. Salin pitkällä käytävällä jolkotin kymmenen askelta kerrallaan ja putkeen per jalka, sitte vaihoin toiseen, ja tätä siis kolme sarjaa per kinttu. Meinas lopussa itku päästä. Hitto että on raskasta.
Sitten oli vuorossa reidenohejnnus, jossa oli lopuksi pudotussarja 6+5+5 mutta vituiksihan se lopulta meni kun en vaan jaksanu. XD Sitte mave, jota en myöskään ole aiemmin harrastanut, koska tuntuu etten ihan tee sitä oikein. Kuivaharjoittelin kotona muutamana iltana miehen, joka meillä asuu, kanssa, koska piti saada toinen katsomaan että liikerata on oikea. Tangolla sitten salilla ensin ja ruhtinaalliset viis kiloa painoa kahteen muuhun sarjaan. XD
Sen jälkeen reiden koukistus maaten, superraskasta, olen ennen tehny sen istuen laitteessa.
Kaikkein uusin tuttavuus mulle oli kuitenkin Hyvää huomenta-liike, jonka liikeradan myös tarkistin kotona mieheltä, joka meillä asuu. Liike on ihan tosi perusliike, muttei koskaan ole tullut törmättyä siihen. Ja oli muuten yllättävän mahtava! en kotona testatessa pystynyt painotta käsittämään, miten se ottaa ja toimii mutta kun harjottelin ensin lyhyellä pikkutangolla, tajusin jujun! Lisäsin ensin 2,5 kiloa päihin, mutta uhkarohkeasti vaihdoin ne vikaan sarjaan sitten vitosiksi. En tiedä mitä se lyhyt tanko painaa, ei sekään mikää painoton ole muttei tokikaan mikään superpainava todellakaan. Ihan mielettömän hyvä, taitaa olla mun uus lempparijalkaliike.
Hassua oli, ettei uudessa ohjelmassa ole ollenkaan peruskyykkyä. :O
No, näin jälkikäteen huomaan, etten sitä todellakaan olisi tarvinnutkaan, oon meinaan ollu koko päivän ihan helevetin turta, ja huomenna en kyllä kävele varmaa askeltakaan. Ja olis olka-ojentaja-vatsapäivä...
Ja on kyllä ihan kiva, kun oon kuitenki kyykänny nyt jo aika kauan(jos ei oteta huomioon raskautta) niin saada jotain ihan uutta ja vaihtelua.
Loppuun sitte poleskelin, ja ihmettelin miks polvi kipeytyy pyöräillessä ja istuessa ja hackissa muttei esim reidenojennuksessa ja askelkyykyssä.
MUUTEN! kokeilin sitä sissy squattia kans tänään. luulin et se on kaameempi. Tai, ehkä mä vaan tein sen väärin. voiko senki tehä väärin?

Kotona söin kanaa salaatilla, simppeliä.
Söin myös tonnikalaa ja raejuustoa tänään, puuroa ja pari jälkiuunileipäsiivua kultakinkulla:
Semmosia otoksia aterioista tänään.

Muutama kuva. Otin eilen kuvaa itsestäni. toki vaatteet päällä ja näytän siltä niinku näytin kun olin rv 14 vavvasta. mut kuitenki. tässä muutama.

Semmosta "väliaika"-kuvasarjaa.

Eilen tuli myös uusin Body-lehti. Ensinnäkin se oli PINKKI! siis mitä helvettiä? tilaanko mä jotain helvetin meinaset sporttia nykyään?
Ja, niinkuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin lehti, jonka tuloa odotin tooooodella innolla koska suuri fanituksen kohteeni Dana Linn Bailey voitti Olympiassa WP:n ja ajattelin että siittä olisi ees jotaki juttua tai kuvaa tjot, niin KATTOKAA mitä tämä lehti anto:
YHDEN KUVAN ja ja parin rivin diipadaapailun. vittu.
Ärsytti huolella.
Nyt mä lähden putkirullailee takareisiä ja sitte nukkumaan, mutta hain tänään postista itselleni uudet haaremihousut..!! <3 liian ihanat.

Ei mulla nyt muuta, moikka!

3 kommenttia:

  1. Heh ollihan mä tän lukenut, on vaan niin lyhyt muisti… repesin :) me naiset sporttia :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et voi väittää etteikö fiilis olis ollu semmonen ku lehti luukusta tipahti. Pinkki!! :D

      Poista
    2. no en voi väittää, tohon lehteen ei salilla moni mies uskalla koskea :)

      Poista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!