kisajuttuja ja omia treenejä. laihtumista.

Tänään, jos joskus, voin sanoa olevani treeniin tyytyväinen! Aamu alkoi syvällisillä pohdinnoilla ja keskusteluilla punttireenin ympärillä pyörivästä kisabuumista. On jotenkin hämmentävää, miten heti, jos joku treenaa täysillä (enkä puhu nyt pylleröitsestäni) , on oletus että tämä treenaa kisoihin. On kisadiettiä ja massakautta ( ei toki tässä järjestyksessä), on nettivalmennuksia kaikkeen mahdolliseen kroppaan, miehille, naisille, vanhoille ja nuorille. supervalmentajat mainostavat itseään ja saavutuksiaan. Pyörii ilmiö, miten jokainen meistä voi olla uusi sm-tason kilpailija.
Niin. Teoriassa kuka tahansa meistä voi olla kilpailija ja voittaja, mutta miksi? miksi ei voi treenaa vaan siksi että se on KIVAA? En lähde yleistämään koska sille ei ole tarvetta, mutta onhan se nyt niin että netti on täynnä itsestään pullistelukuvia ottavia tyttöjä ja poikia jotka kertovat syövänsä sitä ja tätä sen ja sen valmennuksessa ja kuka on menosa ensi keväänä/syksynä kisaamaan ja kuka vuoden päästä. On bikinii, figuree, fysiikkaa, fitnessii, cbb:tä, ihan kaikkea. Siitä vaan valitset kuin karkkihyllyltä sen, mikä itseä miellyttää.
Ongelma syntyy siinä, kun ei ihmiset tajua, että se on ihan samanlaista kilpaurheilua kuin mikä tahansa. En minä kuvittele lähteväni "vähän juoksemaan" ja olevani kohta seuraava Usain Bolt. Tottakai mä voin tehdä kaiken just niinku pitää, mut ei musta välttämättä tule kuitenkaan maailmanmestaria. eikä suomen. eikä Oulun. ei edes meidän kadun mestaria.
Itse en ole koskaan edes haaveillut tai harkinnut sitä, että menisin kisaamaan joskus. Olen liian mukavuudenhaluinen siihen. Eikä mun fysiikka ole todellakaan parhaasta päästä muutenkaan. Ja koska itselle tommonen kilpailemminen merkkaisi vaan sitä, että voittamaan mennään, niin vituiksihan se menisi.
Mutta olen tässä sivusta seurannut asiaa aika isosti. On ollut ihmisiä ympärillä, jotka ovat olleet menosa kilpailemaan. Olen seurannut sivusta kuinka kivulias matka se on, ja kuinka siitä lopulta on luovuttu, koska elämän realiteetit tulevat vastaan. Ei riitä, että reenataan TÄYSII viis kertaa viikossa. ei riitä että syyään vähä jauhoo ja mietitään ottaisko silikonit vai ei.
Kannatan kilpailua niille, joille se sopii ja jotka ovat valmiita siihen lähtemään. Toisten elämään se sopii ja hyvä niin, koska ilman heitä meillä ei olisi mahtavia kilpailuja ja lavat täynnä upeakuntoisia naisia ja miehiä. Ei olisi Body-lehden ja KP Ouraman, allekirjoittaneen, artikkeleita lehdissä hienojen kuvien kanssa.
Itse olin nyt syksyllä ensimmäisissä body-kisoissani, katsojana.

Hämmennyin siitä, kuinka aloittelijat, keltanokat, tulokkaat, tekivät asioita ihan päin helvettiä, ja miten konkarit hymyssä suin jännittivät oikeat kehonsa osat täysin hallitusti samalla, kun nuo aloittelijat tärisivät, tutisivat, olivat vinosti tai väärissä asennoissa ja hymynsä olivat lähinnä kuolemaa odottavan irvistyksiä.
Jo pelkästään siis poseeraus on opeteltava asia, siellä lavalla se näky, kuinka perselleen menee jos siihen ei keskity kunnolla. Tarttee sitäki reenaa.
Myös maali vaikuttaa, senkin huomasi.
Sit se syömine ja reenaamine. hitto, oikeesti. Tottakai terve syöminen ja kova reeni on hyväksi kaikille ja tavoiteltava hyvä kroppa on ihan sallttiua ja sen saaminen kovalla työllä ja sen ihailu on ihan sallittua.
Mut miksi kisakunto on jotenkin nyt SE JUTTU? Sinne mennään lavalle ja sitte luetaan alan julkasuista miten se kovalla työllä hankittu kroppa onki ollu ihan paska? oma kroppa on yleistä riistaa, siihen pitää asennoitua kuin naamariin. Monenko pää sitä oikeesti kestää, kuka siitä ei ota itteesä? On perhe, on duunii, on lapsii ja niiden harrastuksia. kultakalat ja perheen pyykit, ruuat, aamuherätykset ja kiireet. Siihen vielä ensin kisareeni ja syömiset, kahden safkan teko, perheelle ja itelle, mahdollinen selittely lapsille miksi vanhempi vetää kokoajan eri ruokaa. Lapset sairastaa ja valvottaa, mutta itteki pitäs saada levättyä, lihasten palautua.
Sitte aletaan lopulta diettaamaan. väsyttää, viluttaa, vituttaa. ja silti pitäs jaksaa olla yhtä aurinkoa. teet helvetillisen duunin ja sit lopulta sut haukutaan lyttyyn, kerrotaan miten jännität liikaa reisilihasta, sullei oo persettä tai sit sitä on liikaa.
Munsta ei olis siihen, mä myös tykkään syödä suklaata välillä. mä tykkään treenaa hulluna, syödä hyvin ja ottaa pullistelukuvaa, mutta mä en halua että mulle sanotaan että joo toi sun ojentaja on hyvä mut onhan toi sun käsi ja kunto muutenkin iha vitun pehmee.
YÖK. kokeilisit vittu ite.
On tosi hienoa, että on porukkaa, joka sitä tekee, rispektiä ihan hulluna niille. Mutta jos keskustellaan siitä että joo mää ajattelin mennä kisaamaan ja sit se elämän suurin kysymys siihen liittyen (kun kuntokaan ei tod vielä ole vuoteen siinä kunnossa että vois edes harkita kisadiettiä) on, että ottasko silarit vai ei.
Niinku MITÄ VITTUU?
Eik eka pitäs tehä se kova duuni ja sit vast miettii niit biksui ja hiuksii ja kynsii ja korkokenkii ja niit helvetin silikonitissejä?
On tosi virkistävää jutella semmosen tyypin kans, joka on maalaissilmään ja perttiperusjätkäporukassa ihan sairaan hyvässä tikissä, ja se sanoo et ei tod mitää kisahommii ja mennääk ostaa karkkii makuunista.
Kun voi näyttää sairaan hyvältä ilman että on menossa tai tulossa. Ilman et on "tää mun kisabroggis päällä."
Mua rassaa, vaikkei asia mulle kuulu, että kisahommat on jotenkin luonnollinen jatkumo perustreenin jälkeen.
MIKSI?
Miks ei voi vaan kehittyä? miks ei voi vaan olla se oman salinsa parhaimman näkönen ja sillä siisti? miksi pitää innostua joka hemmetin dietistä ja kisasta ja blingistä. Ja jos innostuu, hieno juttu, mutta ehkä se kannattaa tehä siellä omassa päässä ensin hyvän valkun kanssa, treenaa treenaa ja syyä syyä ja sit miettii että nii onko munsta oikeesti tähän. Ku joka toinen nykyään tosiaan tekee sitä. Siellon lavalla ties minkä näköstä ja -kokosta leidiä, ja vaikka on melko varmasti joku joka on huonompi, on satavarmasti niitä, jotka on joka aamu jaksaneet tehdä ne minigrip-pussinsa ( Anna Virmajoki syö minigrip-pusseista muovilusikalla) valmiiksi, jotka eivät ole skipanneet safkaa tai luistaneet valiosta tai treenistä.
Kokemus toki se on kilpailukin, enkä siis tuomitse sitä, jos siltä vaikuttaa. Tuomitsen, jos nyt niin vahvaa sanaa voi käyttää, sen yleistämisen. Että jotenkin sun treeni ei oo mitää jos et oo kato menos kisaamaan bodibodi sössönsössön(lause lainattu kahvakuulailija Kukka Laaksolta. )
Treenin perimmäinen tarkoitus kuitenkin on se hyvinvointi, niinku safkanki. massa- ja dieettikaudet rasittaa kroppaa tosi paljon, puhumattakaan mentaalipuolesta. Ne on isoja juttuja, eikä kaikkien tartte jaksaa niitä.
On ihan luvallista treenaa kovaa, tavoitteellisesti, syödä hyvin ja kurinalasesti ilman, että on suuntamassa lavalle.
Have I made myself clear?
tuskin, mutta tulipahan paatostettua illan päälle tästäkin. XD

Omia kuulumisia!
Tänään söin aamulla kaurapuuroa, lähdin treenaamaan ja tein niin saatanan hyvän reenin että vieläki on hyvä mieli vaikka ite reenistä on jo kohta 12h aikaa. :D
Selkäreeni alkaa normaalisti siis ylätaljalla mutta molemmat oli varattu joten meninpäs sitten alataljaan. Ja helvetti vieköön, ennätykset paukku! Ennen, siis koskaan ennen,en oo näillä kiloilla pyörittäny, ni nyt nostettii kiloja joka sarjaan, ja kaks vikaa sarjaa meni 36 kilolla, olin ihan että wtf ja lol, omg, kympit niillä. uujeah!
ylätaljaan sitte kapeeta kahvaa ja sielläkin ennätyksiä. Tai no, oon mä saanu ennen raskautta max viiskytäkiloo lapiolla, mutta kapialla kahvalla 32 kiloo, oli se sekin. Ja toistoja kymppi kuitenki. ja kun kuitenkin nostin siinä painoja sarjoihin ni olin tietty vikoissa aika puhki.
Sitte mentiin siihe pystysoutuun, tai mikä se nyt on, missä istutaan ja vejetää ittiä päin. Sielläkin 36 kiloo paukku kahteen viimiseen sarjaan ja toistoja tosiaan kymppilöiset että hyvä meno.
Vemputin pari pientä sarjaa siinä rear deltissä, penkki tosi ylläällä ni ottaa tonne selkäänki.
Sitten olikin vuorossa haukkarit, mun ikuisuusbrobleemani. Mä oon joskus ennen muinoin käyttäny hartioita habareenissä eli virheellisesti, ja oikeaa asentoa etsittiin pitkään miehen, joka meillä asuu, kanssa. Lopulta löyty, mutta en siltikää saa kunnolla tuntumaa, puristusvoiman ongelma sekin luultavasti. Scotissa väänsin eka 6 kilosella molemmille tassuille eka 15 ja sit 12 toistoo, sit seiskoilla pari sarjaa kympit.
Siinä sitte pyörin ku puolikka pientareella että mitä sitte. Ja sitä sitte että kokkeilin taljassa kapialla tangolla pudotussarjoja. Ja meinaan TOIMII! ysikilolla alotettiin ja kuuteentoista lopetettiin, kaksi kertaa tein pudotussarjat, ysikilolla oli 12 toistoo ja lopulta oli muistaakseni 6. Helvetti että oli kyllä kipiät habat sen käsittelyn jälkeen!!!!!!
Onnellisuus oli tunne, joka kroppaani ravisteli, kun lähdin tekemään vatsalihaksia. voimapyörällä muutama toisto(uudessa ohjelmassa meinaa olis sitä tarjolla ja on ihan vittupersepaska-liike, en osaa. vielä) , jalkojennostoja puolapuita vasten ja sitte roomalaisessa penkissä perusvatsoja. Aika laiska loppusetti.
vajaa 20min kuntopyörää loppuun ja NAMS JA MUMS maistu gaino sen jälkeen!!!
Treeni oli siis niiiiiiin hyvä, että melkeen huusin tyytyväisyyttäni ulos.

Ruokaa tein sitte kotona, Samaa ku eilen tai edellispäivänä:

Illalla välipalaksi banaania ja iltapalaksi

raejuustoo ja punajuurta sekä ruisleipää, kultakinkkuu ja salaattia. Yksi fanipala.
Lopulta mies, joka meillä asuu, kanto eteen jäätelöä. Ei sitä hirveesti ollu, mutta söin, enkä tuntenut edes syyllisyyttä. ja se, miksi en, näkyy kuulkaa tässä:

PAINO OLI PUDONNUT! jeeeeeeeeeeeee!!!!!! niin maailman siisteintä, en ees ollu aatellu koko asiaa, ehkä se siksi tippuuki vähä. mut silti, sairaan hyvä mieli.

Olen myös hurahtanut haaremihousuihin, tässä ekat, tokat postissa tulossa. liian siistejä! sopii paksukaiselle.

Huomenna olis sitte viikon toinen rinta-olka-ojentaja ja sunnuntaina vissii jalat. yipee, hyvältä näyttää vaikka oksennankin jännityksestä uuden ohjelman kanssa. voi olla, että sunnuntaina käynkin kattomassa salilla uutta ohjelmaa ja mitä siihen kuuluu.. harjottelimiäles.

Älkääkä nyt kukaa ottako herneitä nenään tosta kisajutusta, tarkoitus ei ole arviostella teitä vaan yleistä asennetta asiaan liittyen. että kaikki vaan lavalle hupshei, eikä muisteta mitä kaikkea siihen kuuluu.
nyt pusi pusi hali hali kaikille ja huamiseen!