ensitavoite

ensitavoite

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Eläviä lisäpainoja ja hanuri soi

Päivän toinen blogipostaus, tervehdys!
Tänään kävin salilla, yksin. Vauvani oli niin väsynyt, että jäi nukkumaan autoon miehen joka meillä asuu, kanssa, kun minä rämmin salille. Tulivat ne minua lopulta viihdyttämään, siitä lisää kohta.
Rina-haba-vatsa, sali oli aika täynnä ja kaikki oli kokoajan varattu ja piti vähän etukäteen tsuumailla aina seuraavaan paikkaan siirtyessä että pääsee. :D
Ihan hyvä reeni tuli, sain tosi hyvin tuntumaa vaikkei pumppiin kunnolla mennykään.
Treenin loputtua tosiaan tuli paikalle mies, joka meillä asuu sekä autossa hyvinnukkunut vauva. :)
Haba-rinta-treenin pullistelut on aina ihan onnettomia, mutta muutama otos.
Loppuun tein vatsalihaksia ja otin yhdeksän kilon lisäpainon mukaan. <3
Ei ihan joka tyärellä ookaan näin södeä lisäpainoa. :D

Treenin jälkeen maittoi ruoka ja kotosohva, lopulta ulkona alkoi paistaa aurinko niin makiasti että oli vaan _PAKKO_ mennä ulos pihahommiin.
Lopulta oli niiiiiin raskasta haravoida, että päiväkahvien (ja piispamunkin) jälkeen piti vetää levyksi kiikkuun..

Ja koska nyt mennään kuvamaailmassa, niin laitanpas loppuun hanurikuvia. Kuvasin _PALJON_, mutta eivät ole asuvalinnasta johtuen julkaisukelpoisia. ;P joten tässä muutama vain. Lähinnä nauratti se, miten eri asennoissa se perse näyttää NIIN eriltä.
Tässä jää julkaisematta eräskin sivupose, josta mies, joka meillä asuu, nauroi notta näyttää kyllä niin eri perseeltä. Oli paaaaljon isomman ja pyöreemmän näkönen.
älkää välittäkö noista ylitursuilevista vatsamakkaroista. Niitä riittää.

Huomenna tai keskiviikkona on jalkapäivä, riippuu pääsenkö huomenna.
Olen havaitsevinani jaloissani lihaksia, kun housun päältä kokeilen.

ps:mä en TAJUA bikiposepyllyasentoa?! siis miten notkolle se selkä pitäs saada että se perse olis nii pystyssä? :O

1 kommentti:

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!