ensitavoite

ensitavoite

maanantai 5. toukokuuta 2014

Lepopäivänä pittää syyä että sitten taas jaksaa

Uusi viikko!
Eilen oli välipäivä, ja se oli semmoinen öllöttelypäivä. Mies, joka meillä asuu, kävi yhden saliohjauksen tekemässä frendille, joka on nyt innostunut kokeilemaan salitreeniä jumppien lisäksi. Muuten oltiin koko päivä kotosalla. ja SYÖTIIN.
Aamupalan jälkeen piti tietysti maistaa pähkinäsuklaata:
Päivällisellä (lounaasta ei ole kuvaa, oli ihan perus pataruokaa) oli bataattia ja kirjolohta. Bataattien kanssa oon päässy semmoseen ahaa-elämykseen johtuen Ollin perunapostauksesta. Eli oon laittanu bataatit purkkiin, öljyä, suolaa ja pippuria ja sheikkaan. Helppoa ja nopeaa uunihommaa. Ennenhän olen siis sivellyt öljyllä jokaisen lohkon erikseen uuniin pantaessa.
NAMS.
Minulla on tähän Sheikkaus-tarkoitukseen ihan määrätty kulhokin, vanha hillopurkki. Minähän siis pesen kaikki jugurtti-rahka-hillo-muovikulhot ja säästän ne. Oivallisia rasioita uusiokäyttöön ja kun tyty haluaa leikkiä kauneushoitolaa, on hänellä jugurttipurkeista heti kunnon mielikuvitustököttiarsenaali valmiina.
Ruoka oli valmiina sekä herkullista että kauunista, mies, joka meillä asuu, väkersi rinnalle salaatinomaisen kattauksen:
Hyvää oli!

Vauvan nukkuessa päiväunia met innostuttiin katsomaan viimeinen Rocky-elokuva pikakelauksella. Siis Alusta vähän, keskeltä vähän ja loppumatsi. XD
Mä rakastan Rocky-elokuvia. Ja Expendables-elokuvia. Tarkalleen ottaen rakastan Sylvester Stallonea. Toki viime yönä näin unta, että Arnold Schwarzenegger oli jossain, minne itsekin menin, ja kovasti oltiin frendejä. Erona se, että kun otettiin kuvia, niin niissä iso-arska oli nuori, mutta siinä livenä ei. :D
Semmosia päivän viisauksia.

Illalla poikkesin ystävättären luona, kun siellä on ollut vähän surua perheessä, kuuntelevana korvana ja itsellekin muuta ajateltavaa kuin tämmöiset aivopierut:
Paikan päällä oli tarjolla myös kakkua, mitä tietysti maistoin:
kuvassa ei ole minun kakkusiivuni.

Illalla kotona tuijoteltiin tätä, ja käkätettiin ihan hulluna.
Nauruterapia on parasta terapiaa ikinä.
Kainaloterapian lisäksi.

Ja mitä olisi treenipostaus ilman yhden yhtäkään selfietä?

Se olisi rinta-hauis-vatsa tänään edessä, aurinkoista näyttäs olevan joten ehkä me päästään myös ulos.

3 kommenttia:

  1. Kätevä tuo hillopurkki-sheikkeri. Pitäis ostaa itelleki hillopurkki, tyhjentää se ja ottaa tuohon käyttöön. Onpa se selkä leveä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano muuta! nyt äkkiä hillo-ostoksille niin saat sheikattua bataatit. :D

      Poista
  2. Ja miten hyvältä näyttääkään tuo teidän ruoka. Nams. Maistuis.
    Pitääkin alkaa ostamaan tuota bataattia. Kun keittelen soseita lapsille, sitä tulikin ostettua ja höyrytettyä ja survottua, mutta ei enää nykyisin ole meillä näkynyt.

    Onneksi ei kaikista urpoista tarvitse välittää, hyvin sä vedät!
    (Ja jos teidän lapset pitäisi sijoittaa sun salitreenamisen takia, niin mihinhän meidän lapset joutuvat. nim. 4 krt/vko salilla, työajaton työ ja koira.)

    VastaaPoista

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!