Muisteloita, huonoja treenejä ja ylpeyden aiheita.

Jäädyn.
Miten voi olla näin hemmetin kylmä, kun vuosi sitten oli näin lämmin:

NII!!! Ja nyt on näin helevetin kylymä kokoajan. En kestä.

Muisteloihin kun mennään, niin vuosi sitten näytin tältä:

11.5.2013 on kuvan päiväys. Äitienpäivähommissa viime vuonna.
Toi mekko on mulla edelleen käytössä.
Aika söde maha. <3 Vaikka itse sanonkin. Tänään näytän tältä:

Ja näiden välissä tältä:

Ja tältä:

Kuvia löytyy, kun kaivelee. Kuvia, joita en koskaaaaaaan kuviellut julkaisevani. Nyt niiden julkaisu ei enää tunnu pahalta, vaan terapeuttiselta, toivon mukaan kannustavaltakin. Nyt on semmoinen olo, että kaikki se kova työ on tuottanut tulosta. Että kannatti!

Tänään oli viikon viimeinen ja selälle ja pohkeille volyymi. Mulla ei vaan oikein kunnolla tunnu nää volyymit tehoavan yksin. Tai siis jalat sain ihan hyvään muussiin tiistaina, mutta muuten. Muistan tämän viime kerrasta jo, että selkä oli tosi hankala. Niin nytkin. esim. talja niskan taa pitkiä sarjoja pienillä painoilla ja mun käsivarret loppu paaaaaaljon ennen kuin selkä. Siinä alko sitte jo vituttamaan ku tuntu että kaikki menee käsille. Otin loppuun ennen pulloveria sitte yhden ylimääräisen selkäliikkeen minkä tein hitaasti kolme sarjaa monta toistoa (tasasoutu, jonka teen normisti tavisselkäpäivänä) ja se osui hyvin, onneksi sentään joku. :/
kuvia yritin tietysti vähän ottaa selästä mutta hitot siellä mitään pumppiakaan ole kun oli niin onneton koko reeni. :/

Onnetonta vätystämistä.

Huomenna on lepopäivä. Äippäpäivä. Ajattelin nukkua pitkään. Muutenkin tänään on ollut mitä oivallisin päivä kaikin puolin.

Kerron tähän loppuun mun ystävästä, jonka toivon olevan muillekin inspiraation lähde, jos ei nyt laihduttamiseen tai terveisiin elintapoihin, niin ainakin itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen.
Ystäväni on kolmen lapsen äiti, aivan kuten minäkin. Lapsemme ovat kaikki suurinpiirtein samanikäisiä. Hän on ollut aina tosi pieni, hoikka, välillä ihan laiha sanan varsinaisessa merkityksessä. Pystyn monissa asioissa samaistumaan hänen ajatuksiinsa omasta kehosta.
On ollut ihanaa huomata, miten hän on tämän kolmannen lapsensa jälkeen laihdutellut kiloja pois maltillisemmin kuin aiemmin (saman toki tätä kirjoittaessani hoksaan itsessänikin) ja on vielä muutamienkin kilojen päässä siitä, mihin haluaisi. Hän näyttää todella hyvältä, upealta, ja kantaa itsensä mielettömän hienosti. Olen ylpeä hänestä jo nyt, mutta ei, se ei pelkkä tämä riitä!
Hän on ollut tänään alusasumallina muotinäytöksessä! Hän, jonka on ollut aina tosi vaikea hyväksyä oma kehonsa. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka ylpeä hänestä olen. Olen myös iloinen siitä, että hän viihtyy itsensä kanssa nyt paremmin kuin ehkä koskaan ennen.
Se on ihailtavaa, upeaa, kadehdittavan mielettömän ihanaa.
Mun ystävä on ihan ykkönen.
Vislaisin, jos osaisin.