Keho, miksi et olekaan paras ystäväni?

Tänään turhautti. Tuntui, ettei missään ole mitään järkeä, teen tätä turhaan. Syön hyvin ja liikun. Mitään ei tapahdu. Olen miettinyt, Missä mättää ja mitä voisin tehdä toisin. Minun tapauksessanihan se tarkoittaa syömisen vähentämistä, eikä se ole toivottavaa. Olen miettinyt tuota bulkkipäivää paljon tänään. Voiko se auttaa? olenko minä junnannut niin kauan että olisi syytä kokeilla sitä? en tiedä. Jotenkin tuntuu että minun täytyy vielä tehdä tämä perinteiseen tyyliin. Muutama viikko ja mahdollisesti näkyy, pitääkö minun pitää mättöpäivä. Ei mitään karkkipäivää vaan todellinen bulkkipäivä. Toivon että kehoni alkaisi toimimaan. Olen ajatellut käänteistää myös kropan "shokkia", voisiko esim. järjetön puolikuolema-intervallijuoksu tuoda myös tulosta kropan toimintaan? En tiedä, mutta aion kokeilla.
OLen turhautunut. Tuntuu että puhun kokoajan painostani, syömisistäni, liikkumisistani. Toisaalta, hyvä kai niistä on puhuakin, mutta tuntuu ettei ole oikein enää kelle puhua. Mies,joka meillä asuu, on korviaan myöten täynnä. Enkä oikein tiedä, miten tästänyt frendeillekään puhuisin. Onhan tämä nyt todella pinnallistakin.
Mutta tuntuu ettei päähän mahdu enää mitään muuta kuin tämä. Miksi miksi miksi? Jos paino putoaisi, toisi se onnistumisen tunteita ja hyvää fiilistä jatkamiseen. Nyt tuntuu vain luuserilta. Tuntuu että kun ihmiset alkavat laihduttaa, he alkavat laihtua. Kun he muuttavat elämäntapansa, he saavat aikaan muutoksia. Mutta minä?! kaikista maailman ihmisistä juuri minä. Helvetti, Olen niin pettynyt itseeni, omaan kehooni. En voinut imettää lapsiani, koska kehoni ei tuota edes sellaista ravintoa, joka olisi täysipainoista lapsille. Määrä oli hyvä, koostumus ei. Jouduin tekemään yhden surutyön tämän kuopuksenkin kohdalla, kun imetys piti lopettaa. Sain kuitenkin siihen tilalle liikunnan, oman ajan ja sen, että voin syödä eri tavoin kuin imettäessä, vain itseäni ajatellen. Pitkän raskaan raskauden jälkeen sain kehoni itselleni. Saisin laihtua ylimääräiset kiloni pois, treenata. Ja nyt tämä! En edes laihdu.
Olen niin pettynyt itseeni..! Mikä vartalossani on vikana?
En tiedä, miksi se pettää minut uudelleen ja uudelleen. Haluaisin niin kovasti pitää siitä. Vartalostani, kehostani. Miksi se ei anna minulle mahdollisuutta?

Olen todella kiinnostunut vartaloista. Tykkään katsella kauniita naisia. Olen siis tooosi hetero. Mutta kyllähän kaunis nainen on kivampi katseltava kuin kaunis mies. Ja naisena tottakai vertaan itseäni jatkuvasti noihin kauniisiin, hoikkiin, treenattuihin, mihin tahansa vartaloihin, mitkä näyttävät paremmilta kuin omani. Ja trust me, ne kaikki näyttävät paremmilta kuin omani.
Ymmärrän sen, että olen synnyttänyt. ei siinä mitään. mutta turhaudun siitä kaikesta muusta, mikä kehoani peittää. selkää, käsiä, jalkoja, persettä. Puhuessa tuntuu kuin leukani alla olisi jotakin ylimääräistä joka hytkyy. Tutisee. Tiedän minä JÄRJELLÄ ajatellen ettei asia nyt ihan niin ole. Mutta silti.
En halua kehoni olevan elämäni keskipiste. Haluan treenata sitä, syöttää sitä hyvin. Antaa sille lepoa ja hoivaa. Mutta haluan kehoni elävän sieluni rinnalla. Ei vaan niin, että sieluni on ihan rikki kokoajan siksi, että kehoni vittuilee. En halua kokoajan miettiä kroppaani. Haluan tämän kaiken elävän sopusoinnussa sen kanssa, että mulla on elämässä vittu muutaki ku paino.

Tänään pähkäilin salille menoa pitkään. Mies,joka meillä asuu, oli alunperin menossa aamulla, mutta vavva oli kuulemmahäntä valvottanut ja meinasi että mennee vasta iltapäivällä jos jaksaa (meni se, sain kuvan siitä siellä hikoilemassa. Joo, meillä on vähän kummallinen suhde) ja minä hittaasti siinä kerräilin vaatteita kassaan. LÄhdin, surkeana, vittuuntuneena, pettyneenä ja mieli siis kaikin tavoin maassa.
Autossa radiossa soi tämä ja se on jotenkin niin hyväntuulinen että leikin taas hetken ajatuksella että voisin olla vielä joskus sen kaltainen ulkoisestikin, kuin miltä minusta sisällä tuntuu.
Haluaisin tuntea itseni kauniiksi jälleen. Tämän kamalan vuoden jälkeen olla taas oma itseni.

Salilla kuitenkin treeni vei taas mukanaan, ja fiilis oli hyvä. Ylätaljaa leveällä ja kapealla, alataljaa härällä ja taljassa sitä samaa alaspainallusta mitä kokeilin ekaa kertaa evö viime selkäpäivänä. Tällä kertaa tuntumaa ei siinä löytynyt oikein millään. KOkeilin vaikka mitä kahvoja mutta ei. Luonnollisesti myös se perhanan laite, missä vedetään kahvat rintaan. Mikä lie. Helvetin hyvä kuitenkin! Seuraavana sitten siihen peck flyihin väärin päin (joskus minä vielä tutkin sen nimen. XD ) ja siinä tuli kyllä kans tosi hyvä tuntuma!
Seuraavaksi olivat vuorossa haukkarit. scotissa käsipainoilla ja mutkatangolla, sitte vielä seisten pienet pumpit.
Ja koska selkäreenistä jäi hyvä fiilis, kävin vielä hakemassa vikat poltteet siinä hökötyksessä, jossa kahvoja vejän rintaan. (otan teille vaikka kuvan siitä mashiinasta ens kerralla) sitten olikin vatsojen vuoro. Tein pitkästä aikaa syviä ab-x-laitteen lisäksi. vatsaankin siis kiva polte.
Tässä vaiheessa tajusin olleeni salilla jo tarkkaan ottaen 58 minuuttia. XD Siihen päälle parikytä mineettiä pyörää.

Tämän jälkeen itseinho oli siedettävämpi.
huomenna pitäs repästä vielä rinta-olka-ojentaja-reeni. viimeksihän se ei oikein menny niin kauheen nappiin. Tulin mää kipiäksi ja kaikkea mutta pää ei ollu messissä. Siihenki liittyy turvapaita. Mä en nää olkapäitäni. Mulla oli semmoset joskus. ei oo enää, ja ne hytkyvät kädet on piilossa sen 44-46-koon turvapaidan alla. Saattaa se paita muute olla kokoa viiskytäki. en muista. iso kumminki.

Tänään söin rahkaa omenahyveellä ja mustikalla, Gainomaxin, kanaa ja riisiä, kaurapuuroa, kuivatun luumun, kaksi palaa pannukakkua.
ja kahvii.
tietty.

Loppuun pari kuvaa ja parempaa ajatusta itselle toivomassa.

p.s: mun perse, reidet, pohkeet.. auauau. kaikki on nii kipiänä että silmät poksuu päästä. Eilinen treeni meni siis perille.




MUOKKAUS:
söin vähän muutakin illalla: