ensitavoite

ensitavoite

tiistai 10. joulukuuta 2013

Valokatkaisijoita ja tuskairvistyksiä

Ooh mikä jumalaton tuska hanurissani! ja takareisissäni.
Treeni oli TOSI HYVÄ, vaikka olin TODELLAKIN salil eka.
Pilkkopimiää. Musiikki pauhaa mutta on säkkipimeää ja minä tietysti jo kauhukuvat silmissäni odotan että kohta joku huppupää suoraan criminal mindsistä (tai csi:stä tai ilman johtolankaa-sarjasta tai tai tai..) juoksee verinen veitsi kädessään mun ohi ja alan kohta kirkua ja sitte alkaa soida tunnusmusiikki...
Eiku..
Niin. En löytäny jummijammi valokatkaisijaa salilta! :D Oulun Classic Gym elikä mun rakasrakas salini on muuttanut syyskuun alussa uusiin tiloihin enkä ole siis ollut kertaakaan siellä ensimmäisenä tai viimeisenä joten valoista ei ole tarvinnut huolehtia. Tänään sitten en yhden yhtäkään valokatkaisijaa löytänyt ja tilanne sai jo hieman koomisia piirteitä, kun pukkarista noustuani oli eräs rouva tullut ihmettelemään samaa asiaa. Hän lopulta löysi toiselle puolelle salia valot, mutta toinen puoli jäi edelleen pimentoon.
Saimme lisää kanssareenaajia joukkoomme, eikä edelleenkään löytynyt sitä toisen puolen katkaisijaa. Lopulta, oman treenini ollessa loppusuoralla, valot napsahtivat päälle. Kilkutin tämän herran luo ja naureskelin että hitsi mistä laitoit ne päälle. Hän katsoi minua kuin vähäjärkistä ja totesi:" tosta missä lukee salin valot." Änkytin typeränä jotakin ja käännyin toisen valoja etsineen puoleen ja nauroin että niin, siitähän ne löytyi. Hauskuutta.

Treeni siis sujui. Olin salilla TUNNIN, kun normaalisti treeni ku treeni on läpiajettu neljässäkymmenessä minuutissa. Lisää painoja, lisää sarjoja, lisää toistoja. Tosin askelkyykyissä tuntui vikat askeleet siltä että ei saateri jalka nouse enää, jään tänne lattianrajaan polvilleni. Mutta ei, sisulla ylös vaan ja jatkoin. SJMV:ssa sain lisää painoja ja onnistumisen tunteita myös hyvässä huomenessa. Reiden ojennus sekä -koukistajakin toimivat tappavan hyvin.
Loppuun kävin smithissä ottamassa ihan parilla kilolla leveää kyykkyä ja jalat yhdessä- kyykkyjä, kunnon tuskat hanurille siis loppuun.
Kattelen mielenkiinnolla salilla muutenkin ihmisten jalkatreenejä ja varsinkin smith-touhuja, saadakseni uusia ideoita ja inspiraatioita omiin treeneihin ja toki tulevaisuutta varten myös PT-koulutusta ajatellen.
Olen huomannut treenaavani eri tavoin kuin ennen raskautta. Treenaan selkeästi kovempaa, vaikken ole mikään akka ollut aiemminkaan. Nyt on kuitenkin jotenkin panokset kovemmat. Ehkä se liittyy tohon ruokavalioonkin. Siis kun kerran syö oikein, tuntuu että treeninkin täytyy mennä mahdollisimman nappiin, luihin ja ytimiin, perille asti, ihan äärirajoille.
Oon oppinu ajattelemaan itseäni jonkinlaisena projektina, katson itseäni ulkopuolelta. Siksi mä varmaan kestän tätä nykyään alituisena seurana olevaa nälkääkin paremmin. Kun tiedän miksi tätä teen.
Hierojalle pitäs kyllä silti päästä. Mä oon viikonloput varsinkin ihan jumisa, liittyy luultavasti perjantain selkätreeniin joka varmasti jankittaa mun hartiatkin ja syön tulehuskipulääkkeitä viikonloppusin ku leipää konsanaan.

Syömiset sujuu miten sujuu. tavallisesti, vähän kenkuttaa kun on alkanut tulla nälkä. Ruokaa tulee kelattua vähän enempi ku ennen. Mistä puheen ollen, otin tänään paprikaa ruokaani!!!! <3 ai että oli ihanaa rouskuvaa ritisevää tuoretta paprikaa!

Mun aamu alkoi näillä:
Eli vaakalukemat olivat jälleen lähempänä todellisuutta. Hitsi se on aika lähellä. kuukauden päivät tällä menolla ni ollaan alta 70 kilon mikä on se eka tavoite. jee jeejee, jeeejeejeejeejeee.. (sävel on eppujen biisin. tai oikeastaan sanatkin. XD )

Salin jälkeen lähdin jalat tutisevina ensin melkein kaatumaan salin ulkoportaissa, mutta siitä selvittyäni ajamaan kohti vanaa duunikaveria. Piti käydä sovittamassa takkia mutta isohan se oli. Jäin siihen sitten juttelemaan kun ei oltu nähty herranaikaan ja hän on saanut parisen viikkoa ennen minua vauvan. Vauva oli ihana, tietysti. :D Juteltiin siinä sitten treenihommista samalla, hänellä kun jumittaa vähän toi salimotivaatio niin yritin siinä kertoa, mitkä itsellä toimii. Eli lyhyesti pähkinässä, kun vaan menee. Ei muakaan aina huvita. Väsyttää, on kylmä, ei jaksas alkaa heti väsää puuroo ku herää, esikko pitää saada kouluun ennen kun lähtee, yleensä aina mun täytyy tuijottaa kelloa että meen ajoissa et mies joka meillä asuu, ehtii töihin.
Viimeksi tänään kun kyykin tuiskeessa auton edess ja yritin saada autoa roikannokkaan (siis oikeesti, se on mulle pimeällä aina ollut ongelma, en tajua miksi en osu siihen. ) , kelasin siinä että ei perkele, on tämäki hommaa. Auton ikkunoita rapatessani mietin sormet kohmeessa että voi vittu. Auto liukasteli ja lunta tuiskutti, mutta ajoin vaan. Mulla on aina se sama kohta reitillä salille, missä alan tuntee sen kipinän että jesjes, kohta kuollaan. Se on niitä harvoja hetkiä, kun saan olla autossa yksin ja huudattaa musiikkia täysillä. Kotiäidin pienet omat hetket.
MAHTAVUUTTA.
Toivon, että tämä ystävä sai edes jotenkin boostia jutuistani. oli helpottavaakin jutella hänen kanssaan, kun jutut olivat niin tuttuja. "mulla oli vähän tiukempi paita päällä ja sit musta otettiin kuva ja mä katoin sitä kuvaa ja mietin että kuka helvetti tuo on. " niin. siinno se muutama kk sitten synnyttäny äiskäliini. Siinä ei auta höpinät pienestä vauvasta. Se, että vauva on ihana, ei poissulje sitä että itse ei tunne olevansa kauheen ihana.
Mulla on onneks helpompaa kun mulla on jo kolmas. Ei tuu niin shokkina kaikki tää ja osaan suhtautua omaan ajatustapaani. Mutta muistan kyllä, vuosia sitten, kun sain esikoiseni, ja koko maailma kääntyi laelleen. Oman kropan osalta ja parisuhteen ja kodin ja työn ja ystävien ja ihan kaiken suhteen.
Kun kaikki maailmassa mullistuu, olisi hyvä että voisi viihtyä itsessään sen kaiken uuden keskellä. Sitä toivon mukaan sain ystävälleni viestitettyä. Että on ihan ok ja toivottavaakin vaan mennä ja tehdä. Kun se olo paranee. Henkisesti ja fyysisestikin.
Siellä kaverin vessassa sitten yritin pullistella. HAHA, tässä, jaan nämä teille ihan vaan siksi että mua nauratti kun yritys hyvä kymmenen muttei mitään mitä pullistella.
HAHAHAHAAA!
mutta mulla on hauskaa.
Yritin kotona myös kuvata mun hack-vammoja mutta en saanu niitä ollenkaan hyvin linjoille:

Näihin tunnelmiin. Huomenna olis sitte olka-ojentaja-vatsa. Luinkin netissä muuten artikkelin Utti Hietalan käsialana. Etsiskelin siis puolihuolimattomasti jotaki uutta inspistä olkatreeniin, jotain mikä väsyttäs kunnolla. Tämä artikkeli tuli vastaan, luin ja oli muuten ihan hyvä noin niinkuin tiedollisesti. :)

(ja saa sitte sanua ku kerra lukkeeki. nii kerta. )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

heräsikö ajatus? jaa se kanssani!